Metsiemme menetetty maine

Rauhan, kulttuurin ja aktivismin

verkkojulkaisu

Metsiemme menetetty maine

Jaana Kanninen

Astamyrsky.Kuva: Kari Holopainen

Viimeaikaiset otsikot ovat antaneet synkän kuvan siitä, miten Suomessa suhtaudutaan metsään. Tiukasti suojeltujen helmijokisimpukoiden ylitse ajetaan raskailla koneilla kymmeniä kertoja. Metsien kyky toimia hiilinieluna on romahtanut. Vanhojen metsien suojelukriteereistä tehdään niin tiukat, että suojeltavaa ei ole. Jokainen maaseudulla kulkeva näkee omin silmin, että metsiämme hakataan nyt ennennäkemättömällä vauhdilla. Ja ilmaston lämpeneminen koituu Etelä-Suomen kuusien kohtaloksi, senkin jokainen näkee omin silmin.

Tällä hetkellä ajankohtainen on vanhojen metsien suojelukriteerien määrittäminen, joka on paraikaa hallituksen työn alla. EU on biodiversiteettistrategiassaan edellyttänyt, että jäsenvaltioiden jäljellä olevat luonnontilaiset ja vanhat metsät suojellaan, ja että vanhan metsän kriteerit laaditaan kansallisesti, mutta tieteellisen tiedon pohjalta. Suomen hallitus on tehnyt oman esityksensä, joka määrittelee vanhat metsät niin tiukalla tavalla, että suojeltavaa ei juuri ole. Etelä-Suomessa – jossa muutenkin on liian vähän suojeltuja metsiä – ei ole oikeastaan lainkaan tiukat vaatimukset täyttäviä metsiä. Pohjoisessakin niitä on vain vähän.

Halutaanko vanhoja metsiä edes suojella?

Hallitus laittoi esityksensä lausuntokierrokselle keskellä kesälomia. Lausuntokierros alkoi 11.6 ja päättyi 7.8.2024. Väkisinkin tulee mieleen, että tämä oli tarkoituksellista; hallitus ei toivonut lausuntojen sumaa. Toisin kuitenkin kävi. Määräaikaan mennessä lausuntoja oli annettu lähes 300, ja ympäristöministeriön oman yhteenvedon mukaan lausunnoista suurin osa oli murskaavan kriittisiä tai avoimen kielteisiä hallituksen esitykselle.

Luontopaneelin näkemyksen mukaan vanhan metsän kriteereiksi esitetyt puuston ikärajat ja vaadittu kuolleen puun määrä ovat liian korkeita. Ne jättäisivät suojelun ulkopuolelle lähes kaikki metsät, myös Etelä-Suomen 120–140-vuotiaat metsät. ”Suomen metsälajiston suojelutilanne ei näillä vaatimuksilla parane, mikä kuitenkin on ollut EU:n biodiversiteettistrategian keskeisimpiä tavoitteita”, kirjoittaa Luontopaneeli lausunnossaan.

Saamelaiskäräjät puolestaan toteaa, että suojelun arvoinen pohjoinen vanha metsä uhkaa jäädä suojelun ulkopuolelle tiukan lahopuukriteerin vuoksi. Saamelaiskäräjät katsoo, että myös ”pinta-alarajat suojeltaville kohteille ovat liian tiukat, kun otetaan huomioon, että noin 90 % Suomen metsistä on hakkuiden ja metsäteiden pirstomia”.

Hallituksen esitys nostaisi suojelukynnyksen korkealle, jolloin monet aiemmin suojelun arvoisiksi määritellyt metsät eivät enää olisikaan sitä. Kilpajuoksussa ovat olleet vastakkain ympäristöministeriön tekemät, hieman laveammat kriteerit ja maa- ja metsätalousministeriön tekemät, tiukat kriteerit. Ympäristöministeriö on esittänyt, että vanhan havumetsän ikäraja olisi 120 vuotta Etelä- ja Keski-Suomessa ja pohjoisessa 140-160 vuotta.

Maa- ja metsätalousministeriö kannattaa etelässä 140 vuoden rajaa vanhalle havumetsälle ja pohjoisessa 160–200 vuoden rajaa. Tällä hetkellä siis näyttää, että maa- ja metsätalousministeriö on vetämässä pitemmän korren, sillä hallituksen esitykseen on otettu sen esittämät ikärajat.

Alan tutkijat ovat vedonneet hallitukseen laajalla rintamalla, että vanhojen metsien kriteerit laadittaisiin uudelleen. Kannanoton on allekirjoittanut 430 alan tutkijaa. Heidän mielestään nykyinen kriteeeriehdotus on tehty vastoin hyvää tieteellistä käytäntöä ja on vastoin EU-komission tavoitteita.

Luontokatoa hallituksen tiukat suojelukriteerit eivät jarruttaisi, vaan päinvastoin, hakkuut vanhoissa metsissä kiihtyisivät. Hallitus tekee asiasta periaatepäätöksen, eikä se mene lainkaan laajaan parlamentaariseen käsittelyyn eduskuntaan. Asiaa valmisteleva ympäristöneuvos Mikko Kuusinen ympäristöministeriöstä sanoo, että periaatepäätös on tehdään jo ennen joulua.

Nyt onkin seurattava tarkasti, heijastuuko annettujen lausuntojen sisältö lopullisessa päätöksessä.

Ilmastonmuutos lisää myrskytuhoja. Asta-myrsky tuhosi metsää laajalla alueella vuonna 2010, tämä kuva on Simpeleeltä. Kuva: Kari Holopainen

Luontokadon pysäyttäminen vaatii lisäsuojelua

Metsiemme suojeluprosentista esiintyy monenlaisia lukuja. Jos mukaan lasketaan suojellut kitumaat, näkee lukuja 10–13 prosenttia. Jos taas puhutaan vain metsistä, suojeltuna on noin kuusi prosenttia. Siitä valtaosa sijaitsee Pohjois-Suomessa. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan Etelä-Suomen metsistä suojeltuna on vain 2,6 prosenttia. Suojelun tarve on siis suurin eteläisessä Suomessa.

Suomen pinta-alasta kolme neljännestä on metsää, joten suurin osa uhanalaisista lajeista on metsälajeja. Kun puhutaan luontokadosta, ei sovi unohtaa vesistöjä ja meren lajistoa, mutta selkeästi kiireisin suojelutyö kohdistuu metsiin. Metsien luontotyypeistä 70 prosenttia on uhanalaisia, kaikkein uhanalaisimpia ovat vanhat metsät ja karut kasvupaikat.

Yli 800 metsälajia on uhanalaisia ja yli 700 silmälläpidettäviä. Näinollen, 1500 lajia on metsissämme vakavan olemassaolon uhan alaisia. Niitä meidän on suojeltava.

Suurin syy uhanalaistumiseen ovat metsien uudistamis- ja hoitotyöt sekä massiiviset soiden ojitukset menneisyydessä. Hyvistä tavoitteista huolimatta viime vuosikymmeninä uhanalaisten lajien määrä ei ole laskenut.

EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä. Oikeudellisen suojelun piiriin tulee saada 30 prosenttia kunkin jäsenvaltion maa- ja merialueista, sisältäen sisävedet. Tästä kolmanneksen tulee olla tiukan suojelun alaisia, esimerkiksi luonnonsuojelulain mukaisesti suojeltuja. Loput kaksi kolmannesta voi olla kevyemmän suojelun piirissä, joten siellä voi metsien hyödyntäminen jossain määrin olla mahdollista.

Kun vertaa tavoitteita Suomen todellisuuteen, voi vain todeta, että kaukana ollaan, varsinkin Etelä-Suomessa. Juuri tästä on kyse poliittisesti hankalassa vanhojen metsien kriteeristön luomisessa, josta ministeriöt ja puolueet juuri nyt vääntävät kättä.

Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho sanoo, että luontokadon pysäyttäminen vaatisi kolme tointa: suojelun lisäämistä, luonnon ennallistamista ja ylipäätään luonnon tilan heikentämisen lopettamista. Viimemainitussa hyvä työkalu olisi velvoittava ekologinen kompensaatio. Nythän kompensaatio on luonnonsuojelulain mukaan vapaaehtoista.

EU:n ennallistamisasetus astui voimaan viime kesänä. Se määrää, että 20 prosentilla EU:n maa- ja merialueista täytyy tehdä toimia, jotka palauttavat luonnon tilaa lähemmäs alkuperäistä. Suomen tapauksessa tämä merkitsee mitä suurimmassa määrin soiden ennallistamista. Nyt jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa esittää omat suunnitelmansa luonnon ennallistamiseksi.

Ja sitten se suojelu. Miten paljon pitäisi suojella metsiä, jotta luontokato pysähtyisi? Luontopaneelin puheenjohtajan mukaan EU:n suunnitelmat 30 prosentin suojelusta vastaavat sitä osuutta, minkä tutkijat ajattelevat takaavan lajeille melko hyvät selviytymismahdollisuudet. Janne Kotiaho sanoo, että tämä kasvattaisi myös metsien hiilivarastoa ja siten palvelisi niiden tehtävää hiilinieluina.

Luontokadon ja ilmastonmuutoksen jarruttaminen kulkevat yhtä jalkaa

Metsät toimivat moninaisten eliöiden kotina ja metsäteollisuuden raaka-aineena, mutta niillä on valtava joukko myös muita tehtäviä: virkistyskäyttö, turismi, erilaiset luontopalvelut ja terveyspalvelut. Mutta yhä tärkeämmäksi käy niiden rooli hiilivarastona ja -nieluna, kun puhumme ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Nielujen kohtalo antaa tällä hetkellä varsin surullisen kuvan maamme kyvystä hallinnoida metsiä tärkeänä luonnonvarana. Nimittäin nielut ovat viime vuosina romahtaneet. Tämä saattaa maksaa Suomelle tulevaisuudessa miljardeja, jos emme saavuta EU:n niinsanotun LULUCF:n asettamia nielutavoitteita. Tässä on kyse maankäytön aiheuttamista päästöistä, ja metsätalous on keskeinen osa maankäyttöä.

Nielut ovat olleet suomalaisen ilmastopolitiikan peruspilari, joka on nyt kaatunut. Hakkuumäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta, eikä puuntuonnin loppuminen Venäjältä auttanut tätä asiaa. Nyt hakkuut lähestyvät jo sitä rajaa, mitä kestävästi voi hakata. Itse asiassa monessa maakunnassa kestävien hakkuiden raja on jo ylitetty, sanoo Suomen ympäristökeskuksen Sykkeen erikoistutkija Sampo Pihlainen vihreän kansanedustajan Krista Mikkosen järjestämällä metsäkurssilla.

Jos Suomessa mielitään toteuttaa oma ilmastotavoitteemme eli hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä, hakkuita tulisi rajoittaa huomattavasti. Itse asiassa samaisella metsäkurssilla puhunut Syken johtava tutkija Sampo Soimakallio sanoo, että nielujen pelastamiseksi metsissä ei oikeastaan pitäisi tehdä mitään. ”Mitä vähemmän metsään kosketaan, sitä enemmän siellä on hiiltä”.

Myös Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho sanoo, että on välttämätöntä vähentää hakkuita, jotta metsien nieluvaikutus suurenisi. ”Silloin metsät ovat myös lähempänä luonnontilaa, ja mahdollisimman moni laji voisi hyvin”.

Janne Kotiahon mukaan suojeluasteen nostaminen 30 prosenttiin palvelisi myös metsien nielutehtävää. Kun niin talous- kuin suojelumetsien hiilivarasto kasvaa, se palvelee sekä biodiversiteettiä että metsien toimimista nieluina.

Yhteenvetona voi sanoa, että metsiemme tehtävä tulevaisuudessa on hyvin eri näköinen kuin menneisyydessä, jolloin Suomi eli metsäteollisuudesta varsin yksipuolisella tavalla. Nyt metsillä on keskeinen osa ekologisesti kestävän tulevaisuuden luomisessa. Tästä pitäisi löytää yhteinen konsensus, jonka tulee heijastua poliittisissa päätöksissä.