Rauhan, kulttuurin ja aktivismin  

verkkojulkaisu

Näyttelijä Arja Pekurinen on Arnd Pekurisen viides serkku. Kuva: JPVäisänen.

Arja Pekurisen elämän lavat

JP (Juha-Pekka) Väisänen

Moni ihmettelee, miten on mahdollista, että teatterissa näyttelijät vetelevät kokonaisia kirjoja suoraan ulkomuistista. Näyttelijä Arja Pekurinen on tänään 80-vuotias, mutta esittää ulkomuistista tunnin pituisia runoesityksiä – ”tuosta vaan.”  

” Kukaan ei ole koskaan opettanut miten vuorosanoja muistetaan. Ajattelen asiaa ja sitten makustelen sitä juttua minkä koen tärkeäksi. Minulle itselleni runo on ollut helpompi oppia kuin suorasanainen teksti. Marlon Brando ja Marilyn Monroe ovat aikanaan opiskelleet venäläistä Stanislavskin tekniikkaa. Mies on perusteellisesti tutkinut näyttelijäntyötä,” sanoo Arja Pekurinen.

Meillä länsimaissa Konstantin Stanislavskin  (1863–1938)  tunnemuistia korostavaa niin sanottua realistista teatteria pidetään edelleen oletusarvoisena tapana tehdä teatteria. Teatterin suurnimen mukaan muistaminen on mielikuvituksellista laiskuutta. Näyttelemisessä on Stanislavskin mukaan kysymys paljon enemmästä kuin tekstin ulkoa esittämisestä.

Teatteritaiteen professori Timo Kallisen (1947–2013) mukaan Stanislavskille merkittävintä oli näyttelijän ja tekstin välinen suhde. Stanislavskilaisen menetelmän tarkoituksena on tuottaa totuutta. Sitä on puolestaan esitys, johon sekä näyttelijät ja yleisö uskovat. Totuuden saavuttamiseksi näyttelijän täytyy sulautua roolihahmoonsa, tulla yhdeksi sen  kanssa, sananmukaisesti elää roolihahmon tekojen ja tunteiden kautta. Kysymys ei Kallisen mukaan ole elämän kopioimisesta lavalla, vaan elämän itsensä tekemisestä, elämisestä, lavalla. Kallisen mukaan Stanislavskilaisessa menetelmässä näyttelijöiden tehtävä on  kääntää teksti totuudenmukaiseksi esitykseksi lavalla. ”En tiedä, mikä on totuus ja mitä se pakenee. Sen tiedän, että totuus on hiuksen hieno asia ja teatterissa elävän elämän osoittamista ihmisille,” sanoo Arja Pekurinen.

Kaikki nuoruuteni jutut

Näyttelijä Arja Pekurisella on ollut paljon televisio ja radiotöitä. Tänään erilaiset digitaaliset alustat olisivat täynnä tallenteita näyttelijän töistä. Julma totuus on se, että suurin osa Pekurisen nuoruuden ajan 60- ja 70-luvun tv-töistä on pyyhitty pois tv-arkistoista ja sitä kautta kollektiivisesta muistista. ”Filmi tarvittiin, kun tehtiin uusia juttuja. Monet nuoruuteni tv-jutut on pyyhitty pois,” sanoo Arja Pekurinen.

Moni näyttelijä yhtyy varmaan Pekurisen tuskaan. Suomessa vasta vuonna 1984 astui voimaan elokuvien talletuslaki, ja vuonna 2009 alkoi radio- ja tv-ohjelmien kattava arkistointi. Tänään Kansallinen audiovisuaalinen instituutti  (KAVI) vastaa suomalaisen audiovisuaalisen kulttuurin säilyttämisestä ja edistämisestä.

Runot pullahtavat päästä

Näyttelijä Arja Pekurisen taiteella on tänään tilausta. Pekurinen kertoo esiintyneensä ”siellä, täällä ja tuolla” viime kuukauden aikana seitsemässä eri tilaisuudessa. Pekurinen harmittelee kuitenkin, ettei viime aikoina ole työllistynyt radio ja tv-tuotannoissa. ”Jokaisen ihmisen päässä on tavaraa vähän niin kuin varastossa. Minun varastossani on enemmän runoja kuin ihmisillä yleensä. Runoja pullahtaa sieltä esiin, kuin itsestään. Minulla on vahvasti sellainen tunne, ettei kukaan ole opettanut, miten runoja opitaan ulkoa”, sanoo Arja Pekurinen

Näyttelijä ei Stanislavskin mielestä kykene selviytymään ihmishengen elämän luomisesta näyttämöllä, jos hän ainoastaan lukee näytelmätekstin ilman pyrkimystä sen täydelliseen ymmärtämiseen. Pelkän näytelmätekstin lukeminen sellaisenaan pirstaloittaa näytelmän juonen näyttelijän mielessä, sillä näytelmäkirjailija ei kirjoita kaikkea auki varsinaisessa näytelmätekstissä. ”Vuorosanat ja teksti ei ole koko totuus,” sanoo Arja Pekurinen

Teatterista rauhanlava

Näyttelijä Arja Pekurisen mukaan ”teatterin tehtävä on elää ajassa ja toimia kiinnostavien ja tärkeiden asioiden puhujalavana.” Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on saanut monen suomalaisen miettimään rauhanrakentamisen paikkaa. Taitelijat ovat luonnollisesti pohtineet mitä on rauhan kulttuuri.

”Rauha on tietysti tärkeä asia. Taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden rauhanjärjestö Pand perustettiin Helsingissä vuonna 1983 ja minusta tuli sen jäsen. Uskon, että niin kuin yleensäkin puheella, näytelmällä tai runolla voi herättää ihmisissä hyviä ajatuksia. Ihmisen tai maailman muuttaminen onkin sitten jo toinen juttu,” sanoo Arja Pekurinen.

Suomen historian tunnetuin aseistakieltäytyjä on pasifisti, antimilitaristi ja rauhanaktivisti Arnd Pekurinen (1905–1941). Virallisen Suomen militaristinen koneisto teloitti Pekurisen tämän kieltäydyttyä tarttumasta aseeseen Jatkosodan aikana marraskuussa vuonna 1941. Arnd Pekurinen tunnetaan Jonathan Swiftiltä lainaamistaan sanoista ”Kun ihmisiä ei syödä, on niitä turha teurastaa”. Näyttelijä Arja Pekurinen on Arnd Pekurisen viides serkku.

”Olen sitä mieltä, että rauha ja väkivallattomuus ovat tärkeitä asioita. Pekurisen nimi velvoittaa minua rauhantyöhön. Ihmiset tietävät tänään aikaisempaa enemmän  Arnd Pekurisen rauhanpuolesta tekemästä työstä. Varsinkin itse aseista kieltäytyneet tämän päivän Suomessa tietävät Arnd-serkkuni tarinan. Useampikin saisi tietää,” sanoo Arja Pekurinen.

Hillevi Kilpeläinen on Suomen Lausujainliiton puheenjohtaja. Kuva: Matti Hietala.