Rauhan, kulttuurin ja aktivismin
verkkojulkaisu
Eeva-Helena Inomaa on taitellut origamikurkia yli kahden vuosikymmenen ajan Hiroshima-päivän performansseissaan, joissa taide kohtaa toivon ja ydinaseriisunnan kaipuun. Kesän 2025 kuumimpana päivänä toimittaja JP (Juha-Pekka) Väisänen matkasi mustassa autossa rauhantaiteilija Inomaan kanssa kohti metsää – mutta pysähdys huoltamolla johti keskusteluun rauhasta.
Eeva-Helena Inomaa (vasemmalla) järjestää origamikurkityöpajoja.
Kuva JP (Juha-Pekka) Väisänen.
Kurkien kantaja – Eeva-Helena Inomaan rauhanperformanssit
JP (Juha-Pekka) Väisänen
Matkaan mustassa autossa rauhantaiteilijan kanssa. Kesän 2025 kuumimpana päivänä pysähdyimme moottoritien varrella huoltamolle. Olimme matkalla metsään, tekemään audiojuttua Eeva-Helena Inomaan suhteesta luontoon. Tunnen taiteilijan parinkymmenen vuoden takaa. Olemme molemmat taiteilijoiden rauhanjärjestö Pandin aktiiveja. Mutta ennen kuin pääsimme puiden keskelle, pysähdyimme kuitenkin puhumaan rauhasta. Eeva-Helena otti esiin origamikurjen, taitellun huolellisesti, ja laski sen pöydälle kuin se olisi ollut pieni rukous.
"Kurjet lentävät toivon viestiä", hän sanoi hiljaa. Siitä alkoi keskustelumme, joka kulki Hiroshima-päivän performansseista turhautumiseen ydinaseriisunnasta ja taiteen voimaan.
Hiroshima-päivän muistaja
Eeva-Helena Inomaa on jo kahden vuosikymmenen ajan toteuttanut rauhanperformansseja Hiroshima-päivänä. Hänen esityksissään keskeiseksi elementiksi ovat nousseet origamikurjet – symbolit rauhasta ja toivosta. Kurjet eivät ole vain kauniita paperilintuja, vaan ne kantavat mukanaan japanilaisen Sadako Sasakin tarinaa, muistutusta Hiroshiman uhreista ja viestiä siitä, ettei ydinaseita enää koskaan käytettäisi.
"Miksi juuri kurjet?" kysyin häneltä. "Olen taitellut niitä 20-vuotiaasta, jolloin sain innostuksen käytyäni Japanilaisen paperitaiteen näyttelyssä. Sadakon tarina kosketti minua syvästi. Kurjet ovat hiljaisia lähettiläitä – ne muistuttavat, että rauha ei ole itsestäänselvyys", Eeva-Helena vastasi.
"Sadako oli vain pieni tyttö, kun Yhdysvallat pudotti ydinpommin Hiroshimaan 6. elokuuta 1945 kello 8.15 aamulla Japanin aikaa. Sadako ei kuollut heti, vaan eli vielä vuosia, kunnes sairastui säteilyn aiheuttamaan leukemiaan. Sadako uskoi, että jos hän taittelisi tuhat kurkea, hän parantuisi. Sadako taitteli väsymättä, päivä päivältä, kurki toisensa jälkeen. Sadako Sasaki kuoli leukemiaan 25. lokakuuta 1955, 12-vuotiaana Hiroshiman Punaisen Ristin sairaalassa.”
Eeva-Helena kertoi minulle, että Sadakon tarina on koskettanut häntä syvästi. “Se ei ole vain kertomus sairaasta lapsesta – se on kertomus toivosta, sinnikkyydestä ja rauhan kaipuusta. Kun minä taittelen kurkia, ajattelen Sadakoa. Ajattelen, että jokainen kurki kantaa mukanaan Sadakon toivetta: ettei yksikään lapsi enää joutuisi kokemaan sodan kauhuja. Kurjet lentävät rauhan puolesta.
Ja se, mikä tarinassa koskettaa, on, että ensin Sadako teki niitä parantuakseen, mutta nähtyään, kuinka paljon lapsia kuolee sodan takia, hän alkoi taitella niitä maailman rauhan puolesta ja halusi kaikki mukaan tähän rauhantoiveeseen. Sadakon kuoltua hänen ystävänsä jatkoivat origamikurkien taittelua, ja pian siitä tuli maailmanlaajuinen projekti rauhan puolesta."
Sadakon kuuluisat sanat: "Kirjoitan sanan RAUHA jokaiseen siipeen ja lähetän teidät kaikkialle maailmaan."
Performanssit ovat olleet yhteisötaidetta, ammattilaisten ja amatöörien yhteistyötä. Ne ovat kulkeneet Helsingin kaduilla, pysähtyneet toreille ja puistoihin, herättäneet ohikulkijoita kysymään: "Mitä te teette?" "Performanssi on ollut muistutus Hiroshima-päivästä, joka jää usein median ulkopuolelle", Inomaa sanoo.
Pekka Haaviston presidentinvaalimateriaalitkin taipuivat Eeva-Helenan rauhankurjiksi.
Kuva: JP (Juha-Pekka) Väisänen
Ydinaseriisunnan puolustaja
Huoltamon varjossa puhuimme myös turhautumisesta. Eeva-Helena kertoi, kuinka ydinaseriisunta on ollut hänen rauhantyönsä ytimessä – ja kuinka vaikeaa on ollut nähdä, ettei maailma ole kulkenut toivottuun suuntaan.
"Olen ollut Pandin jäsen pitkään. Me olemme tehneet työtä ydinaseriisunnan puolesta, mutta tuntuu, että juuri tänään puheemme kaikuu kuuroille korville", hän sanoi ja katsoi kaukaisuuteen.
Kysyin, mitä hän rauhantyöllään tavoittelee. "Haluan, että ihmiset heräävät – että he ymmärtävät, ettei rauha synny aseilla – että ydinaseet eivät ole turvallisuutta, vaan uhka koko ihmiskunnalle", hän vastasi. "Vaikka maailma ei ole muuttunut niin kuin toivoin, uskon silti, että performanssit ovat vaikuttaneet. Olen varma, että kurkikulkueet ovat tuoneet toivon ja rauhan sanoman tuhansille ihmisille", sanoo Inomaa.
Eeva-Helena Inomaa vieraili pandilaisten ryhmän kanssa Hiroshimassa pommin 70-vuotispäivänä vuonna 2015. Kuvassa Eeva-Helena seisoo muistomerkiksi tehdyn Dome-rakennuksen edessä. Rakennus oli lähes ainoa, joka säilyi pystyssä Hiroshiman keskustassa atomipommin jäljiltä. Kuva: Merikukka Kiviharju
Taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden rauhanjärjestö Pand on perustettu 1983. Yhdysvaltalainen kalypsolaulaja Harry Belafonte toi järjestön Suomeen. Muusikko Otto Donner oli pitkään järjestön puheenjohtaja ja innosti suomalaisia taiteilijoita ydinaseiden vastaiseen toimintaan ja rauhantyöhön taiteen välineellä. Tänään monitaiteilija Henna Hartikainen aka Mama Radical on Pandin puheenjohtaja.
Taiteilija ja aktivisti
Eeva-Helena Inomaan taide ei ole vain esteettistä – se on myös poliittista. "Minun taiteeni ei ole puoluepoliittista", korostaa Inomaa. Hän on ollut vihreä kuntapoliitikko Espoossa. Nyt Helsinkiin muuttanut Inomaa suunnittelee myös paluuta politiikkaan. Selvää on, että Eeva-Helena Inomaan taide on yhteiskunnallista, rohkeaa ja kyseenalaistavaa.
"Taide on väline. Sen kautta voi sanoa asioita, joita ei muuten kuultaisi. Se voi pysäyttää ihmisen hetkeksi, saada hänet ajattelemaan. Taide on minulle parasta rauhantyötä", sanoo Inomaa.
Kysyin, miksi hän kutsuu vuodesta toiseen ihmisiä mukaan rauhantyöhön. "Koska rauha ei synny yksin. Meidän täytyy tehdä se yhdessä. Kurjet lentävät ihmisten sydämiin – muistuttamaan, että rauha on mahdollista."
Lopuksi: Metsän hiljaisuudessa
Kun jatkoimme saunaakin kuumemmassa autossa matkaa metsään, kurjet kulkivat mukanamme – mielessä. Ne eivät enää olleet vain paperilintuja, origameja, vaan osa suurempaa tarinaa – tarinaa kiinnostavasta ihmisestä, joka ei ole lakannut uskomasta rauhaan, vaikka maailma ympärillä on alkanut ajatella toisin, Suomi liittynyt Natoon ja alkanut puhua arvopohjaisesta realismista.
"Rauha voi voittaa, koska sodassa ei ole voittajia", Eeva-Helena sanoi, kun äänitimme hänen puhettaan metsän keskellä. Ja Eeva-Helena kurjet – ne lentävät edelleen, hiljaa ja päättäväisesti.