Rauhan, kulttuurin ja aktivismin
verkkojulkaisu
Elokuun kuudes päivä tuli kuluneeksi täsmälleen 80 vuotta siitä, kun Yhdysvallat pudotti Japanin Hiroshimaan maailman ensimmäisen atomipommin. Kunihiko Sakuma oli tuolloin yhdeksän kuukauden ikäinen, ja hän on omistanut elämänsä ydinaseriisunnalle.
Kuva: Nihan Hidankyo
Musta sade tippui Hiroshiman taivaalta kahdeksankymmentä vuotta sitten
Jaana Kanninnen
Pikkuinen Kunihiko oli äitinsä kanssa noin 30 kilometrin päässä Hiroshimaan pudotetun pommin pudotuspaikalta. Hänellä ei itsellään ole muistoja tapahtumasta, mutta äidillä on. Hän näki taivaalla suuren välähdyksen, valtavan valoilmiön. Pelästyksissään hän lähti juoksemaan vauva sylissään läheisille vuorille, mistä toivoi löytävänsä turvapaikan.
Puolisen tuntia räjähdyksen jälkeen alkoi sataa mustaa sadetta. Vesipisaroiden ohessa maahan laskeutui pölyä, nokea ja äärimmäisen radioaktiivisia alfa-ja beetahiukkasia. Se aiheutti säteilysairauksia niillekin, jotka olivat kymmenien kilometrien päässä pommin pudotuspaikasta, episentrumista.
Säteilysairaus ilmenee ensin voimakkaana pahoinvointina ja ripulina sekä ihmisen immuunipuolustuksen ja veren hyytymismekanismin romahtamisena. Radioaktiivinen säteily lisää myös monenlaisten syöpien riskiä. Esimerkiksi erilaiset leukemiat lisääntyivät pommitusten jälkeisinä vuosina, samoin kilpirauhassyöpä, suolisto- ja ihosyövät sekä aivo- ja keuhkosyövät, kertoo kansainvälisessä ydinaseiden vastaisessa liikkeessä pitkään toiminut lääkäri Kati Juva tuoreessa kirjassaan Ydinaseet vaarantavat terveytesi (Rosebud 2025). Myös rintasyöpä alkoi lisääntyä kymmenen vuoden kuluttua pommituksista.
”Minulla on ollut munuais- ja maksaongelmia, äiti on saanut kahdesti rintasyövän. Hän kuitenkin eli 87-vuotiaaksi”, kertoo nyt kahdeksankymppinen Kunihiko Sakuma.
Kunihiko Sakuma Helsingissä toukokuussa 2025. Kuva: Jaana Kanninen
Hiroshiman pommi, Little Boyksi nimetty paholainen, pudotettiin Hiroshiman yllä 6.8.1945 aamulla kello 8.15 puolen kilometrin korkeudessa. Pommin alapuolella lämpötila nousi useaan tuhanteen asteeseen, ja Hiroshiman rakennuksista 90 prosenttia tuhoutui. Tulipallo oli kilometrin laajuinen, mutta ihmiset saivat palovammoja vielä usean kilometrin säteellä. Ihmisten vaatteet paloivat kiinni ihoon. Samaan aikaan kaupungin sairaalat olivat tuhoutuneet, suuri osa lääkintähenkilöstöstä oli kuollut. Ihmiset eivät saaneet apua, vaan kuolivat niille sijoilleen.
Hiroshiman pommilla oli erilaisten arvioiden mukaan jopa 70 000-75 000 välitöntä kuolonuhria ja vuoteen 1950 mennessä uhriluvun arvioidaan nousseen ainakin 200 000:een.
Kolme päivää Hiroshiman ydinpommin jälkeen, 9.8. 1945 kello 11.01, Yhdysvallat pudotti toisen pommin Nagasakiin. Nagasakissa kuoli välittömästi erilaisten arvioiden mukaan 40 000-70 000 ihmistä, ja säteilysairauksien seurauksena uhriluvun arvellaan nousseen vuoteen 1950 mennessä noin 100 000:een.
Nykyisten ydinaseiden tuhovoima on kymmeniä tai satoja kertoja suurempi kuin Hiroshiman ja Nagasakin pommien.
Omistautumista ydinaseriisunnalle
Kunihiko Sakuma ja hänen äitinsä selvisivät Hiroshiman pommista hengissä. Se kuitenkin aiheutti elämänikäisen trauman, josta ei pitkään aikaan voinut puhua. Muutkaan ”hibakushat”, eli pommista selviytyneet, eivät puhuneet kokemastaan vuosikymmeniin vahvan syrjinnän vuoksi. Heidän oli vaikea löytää puolisoa, koska oli vallalla käsitys siitä, että ydinpommin uhrit saivat epämuodostuneita lapsia.
Radioaktiivinen säteily aiheuttaa sikiövaurioita. Hiroshimassa ja Nagasakissa syntyneillä lapsilla olikin tavallista enemmän pienipäisyyttä ja muita kehitysvaurioita. Kati Juvan mukaan suurin riski oli niillä lapsilla, joiden äidit olivat 8.-15. raskausviikoilla. Sen sijaan myöhemmin syntyneillä lapsilla ei ole todettu kohonnutta taipumusta syöpiin tai perinnöllisiin sairauksiin. Säteily ei siis näyttäisi lisänneen ylisukupolvisia perinnöllisiä sairauksia.
”Hibakusheihin kohdistuu syrjintää vieläkin, mutta se ei ole niin vahvaa enää”, kertoo Kunihiko Sakuma. Hän vieraili Suomessa toukokuussa 2025 Maailma kylässä -tapahtumassa.
Kunihiko Sakuma on japanilaisen Nihan Hidankyo -järjestön pääsihteeri. Järjestö perustettiin vuonna 1956 puolustamaan ydinpommien uhreja, mutta ennen muuta ajamaan maailmanlaajuista ydinaseriisuntaa. Järjestö sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2024.
Pääsihteeri on huolissaan siitä, että japanilainen yhteiskunta ei vieläkään puhu avoimesti atomipommihistoriastaan. Sakuman mukaan aihe on jotenkin laimennettu historiankirjoituksesta.
”Nuoret eivät pääosin ole kiinnostuneita aiheesta”, sanoo Sakuma. Hänellä on kuitenkin seurueessaan mukana 21-vuotias lakitieteen opiskelija Gaku Kogusuri, joka aikoo valmistumisensa jälkeen tehdä työtä ydinaseriisunnan eteen. ”Lukiossa vierailin Hiroshimassa, ja se teki minuun vaikutuksen. Minusta tuli aktivisti. Ajattelin, että haluan omistautua ydinaseiden hävittämiseksi maailmasta, sanoo Gaku Kogusuri.
Lisäluettavaa:
Juva, Kati: Ydinaseet vaarantavat terveytesi, Rosebud/ Ruusunpiikki-sarja, 2025
Gaku Kogusuri Helsingissä toukokuussa 2025. Kuva: jaana Kanninen.