Rauhan, kulttuurin ja aktivismin
verkkojulkaisu
Eläinsuojelukeskus Tuulispää Somerolla ottaa suojiinsa hylättyjä tai vanhenevia tuotanto- ja maatilaeläimiä. Tuulispäässä on satakunta eläintä, ja ne kaikki saavat vanheta mahdollisimman lähellä omalle lajilleen tyypillistä elämää. Tuulispää on ensimmäinen Suomeen perustettu tuotantoeläinten turvakoti.
Kukot Silkki ja Sametti Tuulispään perustajan Piia Anttosen sylissä. Kuva: JP (Juha-Pekka) Väisänen
Tuotantoeläinten turvakodissa
eläimet saavat hyvän vanhuuden
Jaana Kanninen
Piia Anttonen on aina rakastanut eläimiä. Hän oli hankkinut Somerolta tilan, jossa hän haaveili saavansa elää elämäänsä eläinten ympäröimänä. Ensimmäisenä hänen luokseen saapui Jimi-hevonen, joka oli menettänyt hevoskaverinsa, ja omistajat eivät halunneet pitää yksinäistä hevosta. Niinpä alkoi rakentua ensimmäinen talli ja aitaus Piian tilalle.
Elettiin vuoden 2012 joulukuuta, eikä Suomessa ollut vielä yhtään sellaista eläinten turvakotia, jossa oltaisiin ideologiselta pohjalta ajateltu erityisesti tuotantoeläinten oikeuksia ja niiden parantamista. Mutta Piia Anttonen alkoi yhä enemmän miettiä, millä tavoin kohtelemme eläimiä, millainen meidän suhteemme muunlajisiin oikeasti on, mikä niiden yhteiskunnallinen asema on.
Hän oli nuoruudessaan viettänyt paljon aikaa talleilla ja myös harrastanut ratsastusta. Mutta pikkuhiljaa oman ajattelun tuloksena hevosilla käytettävät varusteet alkoivat tippua yksi toisensa jälkeen. ”Laittaisinko koirani suuhun rautakappaleen”, Piia kysyi itseltään. Niinpä hän alkoi käyttää kuolaimettomia suitsia, sitten riimua. Mutta satulavyön kiristys ahdisti, eikä ilman satulaa ratsastaminenkaan tuntunut oikealta. ”Tuli olo, että en halua ratsastaa ollenkaan. Päätin, että täällä ei kukaan enää ratsasta”.
Nyt aika on jättänyt Jimistä, mutta hevosia on pienen lauman verran. Ne elävät niin lähellä hevosille lajityypillistä laumaelämää kuin mahdollista. Hevosilla on isot aitaukset metsineen, ne laukkaavat ja kirmaavat sillä ilolla kuin hevoset vain voivat.
Suomenhevonen Kalle tulee heti tervehtimään tarhassa vierailevaa. Kuva: JP (Juha-Pekka) Väisänen
Nyt Tuulispään eläinsuojelukeskuksella on paljon muitakin eläimiä: lampaita, vuohia, nautoja, sikoja, poneja, kukkoja ja turkistarhoista karanneita kettuja. Tuulispää onkin tuotanto- ja maatilaeläinten turvakoti, kissoja ja koiria tänne ei oteta. ”Haluan puhua tuotantoeläinten puolesta, niiden oikeuksien puolesta.” Piia Anttonen tähdentää, että aina kun eläimiä käytetään tuotannossa, siihen liittyy hyväksikäyttöä. Kun eläin on tehtävänsä tehnyt eikä sille ole enää käyttöä, esimerkiksi siitä ei ole juoksemaan raveissa tai ratsukisoissa, siitä halutaan päästä eroon. Yleensä tämä merkitsee eläimen tappamista. ”Mutta nehän ovat täysin kykeneviä elämään”, pohtii Piia Anttonen. Tuulispäähän olisi paljon enemmän tulokkaita kuin sinne mahtuu.
Tuulispään tavoitteena on paitsi antaa hyvä loppuelämä siellä oleville eläimille, myös yhteiskuntaan vaikuttaminen. Keskukseen järjestetään vierailuja ja avointen ovien päiviä ja luentoja. Paraikaa rakennetaan koulutuskeskusta, joka parantaa mahdollisuuksia opettaa eläinten hyvää hoitamista ja kertoa niiden oikeuksista. ”Toivon, että täällä kävijät alkavat miettiä omaa eläinsuhdettaan, sitä ovatko eläimet ihmisiä varten vai heitä itseään varten.”
Piia Anttosen eläinsuojelukeskus pyörii nyt neljättätoista vuotta. Kuva: JP (Juha-Pekka) Väisänen
Jokaisella eläimellä on tarinansa
Yksi tapa levittää eläintietoisuutta on kertoa niiden tarinat. Yksi viehättävimmistä on Urjalan kuntaa terrorisoinut paha pari, vuohi ja lammas, joita alettiin kutsua ”Urjalan gangstereiksi”. Ne olivat jääneet vaille hoitoa tilan isännän ongelmien myötä. Kun niillä ei ollut ruokaa, ne lähtivät liikkeelle etsimään sitä. Ne aiheuttivat aikansa iloa ja kauhua naapuruston pihoilla ja toreilla, kunnes eläinlääkäri oli päättänyt kaverusten lopettamisesta. Onneksi joku ilmoitti eläimistä Tuulispäähän, ja siellä ne nyt elävät hyvää elämää; vuohi valitsi laumansa muista vuohista ja lammas muista lampaista. ”Ihmisten pahoinvointi heijastuu usein eläimiin, niin kuin tässäkin tapauksessa ongelmat olivat kasaantuneet eikä pystytty enää kantamaan vastuuta eläimistä”. Tuulispäässä Urjalan gangsterit nimettiin uudestaan tunnettujen mafiosojen nimillä: Vito Corleone ja Pablo Escobar.
Vito-lammas (vasemmalla) elää nyt elämäänsä lammaslaumassa. Kuva: JP (Juha-Pekka) Väisänen
Kukot Ka ja Rontti elävät rauhassa poikamieskukkojen keskuudessa. Kuva: JP (Juha-Pekka) Väisänen
Myös kukkojen Silkki ja Sametti tarina on sydäntä särkevä. Joku oli huvikseen kokeillut, saisiko kananmunista haudottua patterin päällä tipuja. Kuoriutui kolme kukonpoikaa, mutta henkilöllä ei ollut mitään kykyjä kasvattaa lintuja. Niinpä ne päätyivät Tuulispäähän. Yksi niistä kuoli, mutta Silkki ja Sametti elävät nyt kukkojen poikamiesparvessa. Kukot nimittäin tappelevat, jos joukossa on kanoja. Mutta keskenään ne tulevat toimeen oikein hyvin.
Kanoja Tuulispäässä ei yleensä ole, koska kanoja arvostetaan munimisen takia, ja ne tavallisesti löytävät kodin. Kukonpoikiakaan ei niin kovin usein tule turvakotiin, koska munantuotannossa ne yleensä tapetaan päivän ikäisinä.
Onkin merkille pantavaa, että lain mukaan eläimen saa tappaa, koska sitä pidetään omaisuutena. Elävän eläimen kohtelulle on säännöt, mutta sen elämän saa laillisesti lopettaa vaikka päivän ikäisenä.
Eläinoikeusjuristit ajavatkin Suomen perustuslakiin uutta lukua eläinten perusoikeuksista. Kansalaisaloite keräsi vuonna 2023 nopeasti tarvittavat 50 000 allekirjoitusta. Aloitteen mukaan ”eläinten perusoikeuksia olisivat esimerkiksi oikeus elämään ja oikeus olla vapaa ihmisen aiheuttamasta kivusta ja pelosta.” Aloite ei tiettävästi ole etenemässä päätöksentekokoneistossa.
Kuinka ahdistuneina eläimet sitten tulevat Tuulispäähän? Piia Anttonen sanoo, että se riippuu täysin siitä, millainen tausta eläimellä on. Ahdistunein oli ravihevonen Archie. Hevonen oli siinä vaiheessa jo juossut omistajilleen 150 000 euroa, mutta kun sen ura oli ohitse Suomessa, se oli myyty Maltalle. Joku suomalainen nainen näki hevosen juoksevan siellä, ja ihmetteli, mitä Archie tekee niin kaukana kotoa. Hän kertoi asiasta Anttoselle, joka päätti ottaa Archien Tuulispäähän. Niin se matkasi kaksi viikkoa Euroopan halki. Matkasta ja muusta elämästään traumatisoituneena se saapui uuteen kotiin hyvin ahdistuneena. ”Se oli niin stressaantunut, että se vaan kulki eestaas tyhjin silmin”. Puolessa vuodessa Archie rauhoittui ja sopeutui uuteen kotiin.
Haluaisitko ottaa kummieläimen?
Tuulispää on voittoa tavoittelematon yhdistys, jolla on rahankeräyslupa. Talous pyörii lahjoituksilla ja tukituotteiden myynnillä. Kummieläimet ovat yksi rahan keräämismuoto. Jos vaikkapa haluaisit kummihevosen, voisit maksaa kympin tai kaksi kuussa, oman päätöksesi mukaan. Minimi on kahdeksan euroa kuussa.
Minkä tuotantoeläinten oloihin Piia Anttonen haluaisi nopeiten parannuksia? Hän vastaa epäröimättä, että sikojen ja lintujen, varsinkin broilereiden: ”Meillä on miljoonia eläimiä, jotka eivät koko elämänsä aikana näe päivänvaloa. Se on käsittämätöntä kaltoinkohtelua.” Lisäksi hän nostaa esille turkistarhat. ”Jokaisella maalla on varmaan eläinsuojelulaissa hyvät ja huonot puolensa, mutta niin kauan kuin meillä turkistarhausta, ei Suomea voi todellakaan kehua.”
Svenska Teaternin lavastajat maalasivat kauniin maiseman sikojen iloksi. Kuva: JP (Juha-Pekka) Väisänen
Lopuksi teen hänelle omasta mielestäni hyvin vaikean kysymyksen, mutta hän vastaa siihen tyynen rauhallisesti, ilman epäröintiä. Kysymys koskee sitä, onko ihmisillä hänen mielestään ylipäätään oikeus käyttää eläimiä hyväkseen. ”Ei enää. On ollut aikanaan, kun ei ole ollut muita vaihtoehtoja. Se aika on mennyt ohitse. On opittu viljelemään maata, nykyään pystytään valmistamaan monenlaisia kasviproteiineja. Ei ole enää perusteita eläinten tehotuotannolle”, sanoo eläinsuojelukeskus Tuulispään emäntä Piia Anttonen.