Rauhan, kulttuurin ja aktivismin
verkkojulkaisu
Saimaannorppa on erittäin uhanalainen, vain Saimaassa elävä makean veden hylje ja Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäslaji. Luontokuvaaja ja kalastaja Juha Taskinen on omistanut suuren osan elämästään saimaannorpan pelastamiselle ja norppaturvallisten rysien kehittämiselle. Tässä hän kertoo myös tuskallisista kokemuksista.
Pikkukuutti nenuttelee emonsa kanssa Linnansaaren kansallispuistossa. Kuva: Juha Taskinen
Yhtä matkaa saimaanorppien kanssa
Juha Taskinen
Viimeisen jääkauden pitkissä geologisissa myllerryksissä sulkeutui erään pohjoisen pallonpuoliskon hyljelauman kulku mereen. Kuusikymmentätuhattavuotta tuosta tapahtumasta Suomi-nimisessä maassa tutkijaryhmä vahvisti Pusa Saimensis-lajin olemassaolon. Aiemmin Jäämeren norpan alalajina pidetty saimaannorppa muuttui geenitutkimuksissa omaksi lajiksi.
Helsingin yliopistossa tehdyn saimaannorpan geeniperimän kartoituksessa havaittiin saimaannorpan kulkeneen historiansa aikana läpi pullonkaulavaiheita jolloin niitä on ollut jäljellä vain pieni joukko. Ihminen on ollut aina järvihylkeemme saalistaja. Vielä Suomen valtion itsenäisyyden alkuaikoina norppa oli metsästäjien saaliseläin. Kaloja syövä vahinkoeläin haluttiin hävittää ja norpasta maksettiin tapporahaa. Tämä päättyi vuoden 1955 rauhoitukseen.
Ukkini Viktor Kärkkäinen oli ampunut norppia harrastuksekseen Heinäveden reittivesien varrella. Samoin olivat tehneet monet kylien miehet. Kun aloitin norppien valokuvaamisen vuonna 1979, oli se kylillä ihmettelyn ja naureskelun paikka. Kun vaihdoin metsästysaseet kameroihin, se otettiin joissakin piireissä petturuutena. Luonnonsuojelijoita ei täällä ennen ollut eikä niitä tänne haluttu.
Lopetin maanviljelyn ja lypsykarjanpidon vuonna 1982 ja ryhdyin tekemään luontoelokuvia. Norppia arvioitiin silloin olevan alle 180-yksilöä, nyt noin viisisataa. Norppia etsiessäni huomasin järvellä monet muutokset. Kesämökkejä ja huviloita rakennettiin kiihtyvällä tahdilla, eikä rantarakentamiskaavoituksissa huomioitu norpan oikeutta elää kotivedessään. Saimaalla liikuttiin yhä enemmän ja pyydystettiin kalaa norppia tappavilla nylon ja monofil-verkoilla.
Norppien lisääntyviin verkkokuolemiin alettiin reagoida Suomen WWFn:ssä ja Suomen luonnonsuojeluliitossa, ja ensimmäiset keväiset verkkorajoitusalueet saatiin aikaan1980-luvun lopulla.
Norpan kuolema tukehtumalla kalanpyydykseen on monella tapaa kauhistuttava tapahtuma ja eläinsuojeluasia. Turvallisia kalaverkkoja ei ole eikä tule. Norppien suojelu voi onnistua vain tappavia pyydyksiä vähentämällä ja norppaturvallisia kalanpyydyksiä kehittämällä. Olen saanut olla mukana norpansuojelun kenttätyön vapaaehtoisena talkoolaisena alusta alkaen kohta viidenkymmenen vuoden ajan. Tämä on ollut norpansuojelun suhteen tuskastuttava taival. Joitakin voittoja on tullut, keväisiä verkkorajoitusalueita on laajennettu.
Suomessa on maanomistuksen manttaaleihin perustuva oikeus vesialueisiin. Jos omistat Saimaan alueella maata, siihen voi liittyä osuuksia vesialueisiin. Tämä veden omistajuus on mahdollistanut suojelun jarrutuksen ja pelaamisen. Vesialueiden haltijat pitävät yhä norppaa panttivankinaan. Suomessa on tehty päätös, että saimaannorpan suojelusta maksetaan vuosittain korvausta vesialueiden omistajille. Näin norpansuojelu on rakentunut verorahoillla miljoonien eurojen summilla ja se on ollut ainoa tapa pelastaa saimaannorppaa.
Juha Taskinen kokee Notu-rysää Haukivedellä. Kuva: Eero Jurvelin
Yhdeksän vuotta sitten lopetin norppien kuvaamisen ja ryhdyin rysäkalastajaksi Haukivedellä. Tein ammatin vaihdon näyttääkseni esimerkillä, että ilman kalaverkkoja pärjää. Valmistin itse norppaturvallisiksi määriteltyjä pohjarysiä, joissa on asetuksen mukainen estokalteri. Metallisen ritilän, estokalterin, piti taata, ettei äärimmäisen uhanlainen hylkeemme pääse sukeltamaan kalapesään ja varmaan kuolemaan. Rysät oli poikkeusluvin ja asetuksella hyväksyttyjä. Kokosin rysäntekemisen ohjekansion ja esittelin rysän hyviä ominaisuuksia Suomen luonnonsuojeluliiton tilaisuuksissa ympäri Saimaata. Tässä valikoivassa rysäkalastuksessa uhanalaiset lohikalat tai alimittaiset kalat voi laskea vahingoittumattomina takaisin ja niitä rääkkäämättä. Verkoissa kalat ja norpat tukehtuivat kuoliaaksi.
Rysästä löytyi kuollut kuutti Haukivedellä heinäkuussa 2023. Kuva: Juha Taskinen
Norpille turvallisesti pyydetyn kalan kysynnästä tuli perheyrityksemme menestystarina. Menekki oli vahvaa. Ravintolat Savonlinnassa ja Punkaharjulla mainostivat tuotteitamme, eettisesti pyydettyä tuoretta Notu-kalaa. Mutta seitsemän vuoden menestystarina katkesi heinäkuussa 2023. Löysin kauhukseni rysästäni kuolleen 19-kiloisen kuutin. Notu-rysään ei ollut aikaisemmin tiedetty kuolleen yhtään norppaa, vaikka rysiä oli Saimaalla käytössä satoja. Estokalteri oli väärin mitoitettu! Tein syksyllä kaikkiin rysiini estokaltereihin pienennyksen asetuksen vaatimasta 15cm kalterivälistä 12,5 senttimetriin. Tästä huolimatta seuraavana kesänä rysästäni löytyi kuolleena 16 -kiloinen kuutti. Tämä syöksi minut masennukseen, ja tarvitsin selvitäkseni pitkäkestoista terapiaa ja lääkitystä. Nyt oli varmaa, että en voisi enää jatkaa ammattikalastusta.
Epätoivo ajoi keksimään jotain uutta. Piirsin paperille ideani rysän kalapesän kattoon asennettavasta norpan pelastumisreitistä. Alkuvuodesta 2025 aloitimme Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piirin ja Itä-Suomen Kalaleaderin kanssa kaksivuotisen hankkeen, jossa testaamme norpan poistumisreittejä. Rysän kattoon tehdään aukko, johon ommellaan vanne ja siihen uppoava havassukka jonka sisällä on pieni sukaa kannatteleva koho. Näin syntyi ”tonttuhattu”-mallinen pakoreitti. Toisen testisukan tein magneettisulkuiseksi. Kalapesään estokalterin läpi pujottautunut kuutti voi pelastua näin varmalta kuolemalta. Kalapesään loukkuun jäänyt norppa etsii varmasti ylhäältä valon suunnasta reittiä, kuin pyrkisi avantoon ja pinnalle hengittämään. Valkoinen sukka avautuu norpan kirsan kevyellä puskulla ja norppa pujahtaa vapauteen.
Asensin kaikkiin rysiini nämä yksinkertaiset, edulliset ja nopeasti asennettavat pakosukat. Ensimmäisen kesän testien tulokset olivat hyviä. Kameraseurannassa nähtiin, etteivät pakoreitit vuotaneet kalaa. Norppaa emme tietenkään rysiin houkutelleet. Uimahallissa tehdyt pujotustestit norpan kokoisella mallinukella vahvistivat tulokset. Pakoreittien ja erikokoisten estokalterien testaus jatkuu ensi kesänä. Tavoitteenamme on tehdä rysistä norpille täysin turvallisia. Pyydyskehityksen kautta verkottomaksi hiljalleen muuttuva Saimaa on kotoperäisen oman lajin menestyksen ehto. Ehkäpä joskus nämä pakoreitit ovat käytössä kaikissa rysissä Saimaalla. Näin kuuttien kuolema voi kääntyä voitoksi.
Juha “Norppa” Taskinen on tehnyt useita saimaannorpasta kertovia ja muita luontokirjoja 1980-luvulta saakka.