Koira kertoo kännykän soivan 

 

Maiju Kaajakari

 

Kun puhelin soi, Lili-koirani kipittää luokseni. Kuulokoira Lili hipaisee jalkaani tassullaan, tarkistaa katseellaan, että huomaan hänen toimensa. Sitten koira menee puhelimeni luokse ja istuu alas. Minä seuraan perässä, vastaan puheluun ja annan samalla namin apukorvilleni. Se on palkkio tehdystä työstä. 

 

Olen tavattoman onnellinen siitä, että pystyn vastaamaan puhelimeen sen soidessa. Kuulolaitteeni eivät tässä asiassa ole yhtä luotettavia kuin koirani. Kun elin muutaman vuoden ilman kuulokoiraa, havaitsin ystävieni vähentävän soittamista minulle - ”ei se kuitenkaan kuule”. Itseäni rupesi myös vaivaamaan jatkuva takaisin soittelu, asia saattoi jo olla vanhentunut tai soittoaikani huono. Harmillisesti joku lääkärin soitto jäi huomaamatta. Kuulokoirani ilmoittaa minulle äänet, joita en itse kuule hyvin eli soivan puhelimen ja ovikellon, kiehumaan alkavan veden. Tärkeää on myös se, että koira kertoo missä soi tai kilisee tai sihisee. Erotan huonosti, mistä päin ääni tulee ja niinpä puhelimen löytäminen esimerkiksi eteisestä takin taskusta, olisi ilman koiran opastusta vaikeaa. Suuntakuulon puute on kuulovammaiselle yleistä. 

 

Kuulokoira ei korvaa kuulolaitteita, mutta on täydentävä apu. Laitteet eivät aina ole korvissa, niiden patterit saattavat juuri olla tyhjentyneet tai taustametelin seasta ei puhelimen ääni kuulu. Meille kuulovammaisille on kuulolaitteiden lisäksi kehitetty muitakin teknisiä apuvälineitä. Mutta kun kuulovammainen nukahtaa sohvalle, ei tärisevä herätyskello oman sängyn tyynyn alla herätä. Koira kuulee sen kyllä ja rakastaa äänten ilmoittamista, työtehtäväänsä! Ilmoittamisesta koira saa pienen palkkion, joka on usein makupala, toisinaan silitys tai kehu. Yhtä kaikki, koira tietää olevansa tärkeä. 

 

Useimmat tuntevat näkövammaista avustavan opaskoiran ja liikuntavammaista avustavan avustajakoiran. Samalla lailla kuulokoira on koulutettu paitsi työtehtäviinsä myös hyväksi koirakansalaiseksi. Kuulokoiran on osattava kulkea julkisissa liikennevälineissä, hisseissä ja portaissa; olla häiriintymättä väenpaljoudesta tai toisista koirista, sen pitää osata olla rauhallisena paikallaan vaikkapa ravintolassa. Kuulokoiran taidot tarkistetaan kahden vuoden välein. Suomessa kuulokoiria on koulutettu 1990-lopulta lähtien. 

 

Koiran voi kouluttaa avuksi myös monille muille vammaisille tai pitkäaikaissairaille. Diabetes- tai hypokoira ilmoittaa liian alhaisen tai korkean verensokerin ja osaa tarvittaessa hakea apua paikalle. Etenkin pienten diabeetikkolasten vanhemmat ovat koiran apuun tyytyväisiä, sen avulla he ovat saaneet paremmat yöunet.  

 

Kipukoira kertoo lähestyvästä kohtauksesta, jolloin ihminen pystyy lääkkeen ottamisella tai lepäämällä estämään kohtauksen tulon tai ainakin lieventämään sitä. Sekä hypokoira että kipukoira käyttävät työssään ennen muuta nenäänsä, toki ne osaavat myös seurata käytöksen muutoksia ihmisessä, pieniä ennemerkkejä.  Suomen ensimmäinen kipukoira valmistui 2015. 

 

Myös epilepsiaa sairastavan henkilön tukikoira koulutetaan havaitsemaan käyttäjänsä ominaishajussa tapahtuvat muutokset, jotka kertovat alkavasta epilepsiakohtauksesta. Näin koiran käyttäjä tai hänen läheisensä voivat varautua kohtaukseen. Tässäkin tapauksessa lapsen epilepsiakohtauksia ilmaiseva tukikoira mahdollistaa koko perheelle levollisemmat yöunet. 

 

Sosiaalisen tuen koiria Suomessa on koulutettu vasta muutama. Suomessa ensimmäinen sosiaalisen tuen koira on vuonna 2023 valmistunut labradorinnoutaja Peppi, joka on autistisen koululaisen apulainen. Sosiaalisen tuen koira on apuna mielenterveyden haasteissa, kuten ahdistuksessa, paniikissa tai masennuksessa. Tukikoira tarjoaa henkistä tukea ja osaa rauhoittaa esimerkiksi makaamalla vieressä. 

 

Opaskoirat ja avustajakoirat koulutetaan Suomessa valmiiksi käyttäjilleen. Muiden vammaista tai pitkäaikaissairasta avustavien koulutus on käyttäjänsä harteilla, tukea ja apua siihen saa eri järjestöiltä. 

Omien kuulokoirieni eli edesmenneen mäyräkoira Rosan (2001 - 2016) ja nykyisen sekarotuisen Lilin (2019 -) koulutusapuna ja valmiin koiran testaajana on ollut Suomen Kuulo- ja tukikoirayhdistys. Kaikki valmistuneet vammaisen tai pitkäaikaissairaan henkilön apuna toimivat koirat ovat oikeutettuja kulkemaan julkisissa tiloissa omistajansa kanssa. Koiran tulee tuolloin käyttää työstään kertovaa liiviä ja hänen omistajallaan on koiran työtehtävästä kertova ID-kortti. 

 

Henkistä tukea ja varmuutta antavat käyttäjälleen kaikki koirat, ihan ”tavalliset” kotikoirat, olipa omistajalla vamma tai ei.  Koira reagoi outoihin ääniin tai lenkkipolulla tapahtuneisiin muutoksiin kuten vaikkapa kaatuneeseen roska-astiaan. Koiraansa lukeva ihminen näkee näin tapahtumat, joita ei tulisi muutoin hoksanneeksi. Koira havaitsee lähestyvät ihmiset ja ajoneuvot nopeasti, auttaa havannoimaan ympäristöä. Niinpä esimerkiksi kuulokoiran käyttäjät ovat tehdyissä haastattelututkimuksissa korostaneet koiran antavan liikkumisen varmuutta. Ja koirahan liikuttaa, ihan joka päivä. 

 

Kiitos siis kuulokoirani Lili, kiitos kaikki meitä auttavat ja elämäämme helpottavat koiraystävämme! 

            Lili. Kuva: Maiju Kaajakari