Talouskasvun tavoittelu tai sen vastustaminen herättää suuria intohimoja. Jotta itse voisin tähän keskusteluun heittäytyä, haluaisin tietää mitä tapahtuu, kun talouskasvu pysähtyy. Onneksi on Suomi. Suomen bruttokansantuote asukasta kohti jäi vuonna 2024 alle vuoden 2007 tason. Tuohon jaksoon mahtuu laskuja ja nousuja, mutta kokonaisuudessaan talous ei ole Suomessa kasvanut. Vaikka moni pitää tätä talouspolitiikan epäonnistumisena, niin se joka tapauksessa tarjoaa mahdollisuuden tarkastella, mitä tapahtuu vauraassa yhteiskunnassa, kun sen talous pysähtyy. 

 

Bruttokansantuote ei ole hyvinvoinnin, vaan taloudellisen tuotannon mittari. Yhteys tuotannon ja hyvinvoinnin välillä on kyllä melko vahva erityisesti köyhemmissä yhteiskunnissa, kuten Suomessa sotien jälkeen. Suorempi, vaikkakin vain osittainen ja epätäydellinen hyvinvoinnin mittari on kyselyillä mitattu subjektiivinen hyvinvointi. Vuoden 2024 World Happiness Report, jossa mittarina on itsearvioitu elämäntyytyväisyys, tarjoaa kaksi mielenkiintoista mittaustulosta Suomen osalta. Ensinnäkin suomalaisten antamien vastausten keskiarvo on maailman korkein, kuten näkyvästi asiasta on uutisoitu. Toisekseen vuoden 2024 raportti sattuu tarjoamaan noin 15 vuoden vertailun hyvinvoinnissa. Sen mukaan subjektiivinen hyvinvointi on noussut Suomessa tällä nollakasvun kaudella. 

 

Toinen merkittävä kehitys tällä jaksolla on niin sanottu vihreä siirtymä. Kasvihuonekaasujen päästöt ilman maankäyttösektoria ovat vuoden 2007 ja 2023 välillä noin puolittuneet. Nollakasvuaika on siis ollut nopean vihreän siirtymän kautta. Kenties tämä rakennemuutos on syönyt kasvua, koska on tehty arvovalintoja. Toisaalta metsien ja maankäytön osalta kehitys on ollut päinvastainen. 

 

Tämän jakson negatiivisin kestävyysnäkymä on ollut julkisen talouden tasapainon puolella. Budjetti romahti alijäämäiseksi finanssikriisin ja Nokian romahduksen aikoihin. Sen tasapainottaminen on vienyt huomattavan määrän huomiota politiikassa eikä ole silti onnistunut. Varsinaisesti talouskasvua ei julkistalouden kestävyyteen tarvita, vaikka se tekisi sen helpommaksi. Monesti juuri niin sanotut kasvutoimet ovat julkiselle sektorille kalliita veronleikkauksia taikka sitten yritystukia. Molempia on tehty paljon 20 vuoden aikana, eikä kasvua ole näkynyt. Dynaamiset vaikutukset ovat jääneet pieniksi staattisessa taloudessa.

 

Nollakasvukaudella suomalaisista on siis tullut subjektiivisesti tyytyväisempiä, ja samaan aikaan kasvihuonekaasupäästöt ovat pienentyneet (maankäyttösektoria lukuun ottamatta). Toisaalta julkinen sektori velkaantuu nopeasti. 

 

Kestäisimmekö 20 vuotta lisää nollakasvua? Ehkä aika näyttää?

 

Ohto Kanninen on Työn ja talouden tutkimuslaitoksen LABOREn johtava tutkija, joka tutkii julkisten ohjelmienvaikuttavuutta ja järkevyyttä. Hän on väitellyt tohtoriksi European University Institutessa Firenzessä.

Ohto Kanninen. Kuva: Jaana Kanninen