Miten taiteilijat vaikuttivat 1980-luvun rauhantyöhön?

JP (Juha-Pekka) Väisänen

Hannah Yoken tutkii kylmän sodan aikaisia kansalaisliikkeitä, erityisesti ydinaseiden ja ydinvoiman vastaisia kamppailuja. Jyväskylän yliopistossa työskentelevä Yoken keskittyy erityisesti 1979–1987 ajanjakson tapahtumiin ja siihen, mikä sai tavalliset suomalaiset osallistumaan rauhanmarsseille. Yokenin tutkimus hyödyntää laajaa alkuperäisaineistoa, kuten rauhanjärjestöjen arkistoja ja aikakauden kirjallisuutta.

Taiteilijat rauhan puolesta: PAND ja sen rooli liikkeessä.

 

Pand Taiteilijat rauhan puolesta -järjestö on ollut tärkeä osa ydinaseiden vastaisia toimia 1980-luvulla. Yokenin tutkimuksessa Pandin arkistot tarjoavat tärkeää tietoa taiteilijoiden yhteyksistä kansainvälisiin rauhanliikkeisiin. Esimerkiksi vuoden 1985 Helsingin pohjoismainen rauhankokous, jonka iskulauseena oli "liennytys taiteen keinoin", oli merkittävä tilaisuus taiteilijoille ilmaista vastustuksensa ydinaseita kohtaan.

Tunneilmaisu ja sukupuoli ydinvastaisessa liikkeessä.

 

Yokenin tutkimuksessa korostuu myös tunteiden rooli ja sukupuolten välinen dynamiikka ydinvastaisessa liikkeessä. Tutkimus arvioi, miten tunteet ilmensivät liikkeen voimaa ja miten normit vaikuttivat tunteiden ilmaisemiseen. Yoken tuo esiin erityisesti naisten ja siviilipalvelusmiesten roolin, jotka olivat keskeisiä toimijoita rauhanliikkeessä. Naiset rauhan puolesta -verkosto ja aseistakieltäytyjien kamppailut liitetään tutkimuksessa osaksi laajempaa sodanvastaista kulttuuria.

 

1980-luvun rauhanaktivismi jakaa monia piirteitä nykyisten ympäristökriisien kanssa, kuten epävarmuuden tulevaisuudesta ja ihmisten tarpeen toimia ja muuttaa maailmaa. Yokenin mukaan historialliset esimerkit, kuten kylmän sodan aikainen ydinpelko, voivat tarjota näkökulmia siihen, miten nykyajan ympäristökriisit voivat inspiroida kansalaisia toimimaan ekologisten uhkien edessä. Yoken haluaa varmistaa, että taiteilijoiden, naisten ja siviilipalvelusmiesten rooli suomalaisen ydinsodan vastaisessa protestissa tulee tunnustetuksi.

Idea Pandista syntyi teatterista

 

Taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden rauhanjärjestö Pandia on tutkittu aikaisemmin vähän, jos ollenkaan. Poikkeuksen tähän tekee yhdysvaltalainen tutkija Hillary Miller, joka on tutkinut Pandin (Performers and Artists for Nuclear Disarmament) toimintaa New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa on tarkasteltu järjestön toiminnan vaikutusta kulttuuriin ja rauhantyöhön. Millerin tutkimuksen mukaan Pandin juuret ovat tiiviisti yhteydessä Mabou Mines -teatterikollektiivin tuotantoon Dead End Kids: A History of Nuclear Power vuodelta 1980. Tämä produktio toimi ponnahduslautana koko järjestön perustamiselle ja osoitti, kuinka taide voi lisätä yleisön tietoisuutta ydinaseiden ja -voiman vaaroista sekä provosoida heitä toimimaan. Millerin tutkimuksesta käy ilmi taiteen voima yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Sama viesti resonoi vahvasti myös nykyajan rauhantyössä.

 

Tove Janssonin allekirjoittama vetoomus

 

Elokuussa 1985 Helsingissä järjestettiin Pandin kansainvälinen kokous, jossa yli kymmenen maan edustajat, myös Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta, kokoontuivat vahvistamaan taiteilijoiden rauhantyötä. Kokouksen yhteydessä esiteltiin "Taiteilijat Euroopan turvallisuuden ja yhteistyön puolesta" -vetoomus, joka luovutettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen (ETYK) valtuuskuntien johtajille. Vetoomuksen allekirjoittajien joukossa oli merkittäviä kulttuurivaikuttajia, kuten Tove Jansson, Robert Rauschenberg, Pete Townshend ja Astrid Lindgren. Asiakirjaan liittyvä kirjeenvaihto, mukaan lukien Henrik Otto Donnerin ja Ingmar Bergmanin väliset sähkeet sekä Jörn Donnerin kirjeet Federico Fellinille ja Simone de Beauvoirille, osoittaa, kuinka laajaa kansainvälistä tukea taiteilijoiden rauhantyöllä oli tuohon aikaan.

 

Osana tutkimustaan Hannah Yoken etsii Pandin toimintaan, kuten esimerkiksi Rauhan junaan, osallistuneita taiteilijoita.