Kulttuurin, taiteen ja rauhan verkkojulkaisu Uusi Sivu on hyväksytty kulttuuri ja mielipidelehtien liiton Kultti ry:n jäseneksi.
”Näinä leikkauksien ja kulttuurin ylenkatsomisen aikoina meidän on entistä suurempi syy etsiytyä toistemme seuraan, tukea toisiamme ja osoittaa, että meitä ei lannisteta”, sanoo Uusi Sivu -verkkojulkaisun toimittaja Jaana Kanninen.
Kultin jäsenlehdissä käydään merkittävä osa suomalaisesta kulttuuri- ja yhteiskuntakeskustelusta. Jäseninä on lehtiä kattavasti paitsi kulttuurin eri aloilta, myös tiede- ja yleiskulttuurilehdet, yhteiskuntapoliittiset ja mielipidelehdet, lastenlehdet, ylioppilas- ja yliopisto-, elokuva-, scifi- ja sarjakuvalehdet sekä sosiaalialan lehdet ovat osa Kultin jäsenistöä.
Kultti ry on noin 150 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Vuonna 1991 perustettu yhdistys on riippumattoman journalismin äänitorvi. Kultin jäsenyyden kautta Uusi Sivu on sitoutunut Julkisen sanan neuvoston perussopimukseen ja osallistuu sen toimintaan.
Kultti pyrkii vahvistamaan jäsenlehtiensä asemaa sekä edistämään kulttuurista, tieteestä ja yhteiskunnallisista teemoista kirjoittamisen tasoa. Se on saavuttanut vakiintuneen ja tunnustetun aseman aktiivisena ja osaavana lehti- ja media-alan toimijana Suomessa.