Suomen USA-politiikka ja ydinaseet

Markku Kangaspuro

 

Suomen ja muiden Pohjoismaiden puolustusyhteistyösopimukset (Defence Cooperation Agreement (DCA) Yhdysvaltojen kanssa sitoo ne osaksi Yhdysvaltojen globaalia sotilasstrategiaa, jossa Yhdysvallat on määritellyt läntisen pallonpuoliskon omaksi etupiirikseen. Tavoite on hallita aluetta sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti niin, että sille ei nouse kilpailevia toimijoita. Läntisen pallonpuoliskon strategisessa haltuunotossa Pohjoismailla ja Grönlannilla on tärkeä rooli, mikä selittää Yhdysvaltojen vaatimusta Grönlannin saamisesta itselleen. Kyse ei ole Trumpin mielenhäiriöisestä käyttäytymisestä, vaan Arktista ja Pohjois-Eurooppaa koskevasta harkitun strategian toteuttamisesta. 

 

DCA-sopimukset liittävät Pohjoismaat osaksi Yhdysvaltojen perustamaa noin 750 sotilastukikohdan verkostoa ympäri maailmaa. Niiden tarkoituksena on muun muassa taata Yhdysvaltojen määräävä asema Tyynen valtameren alueella, joka on maailmantalouden suurin keskittymä. Siellä sijaitsevat kolme maailman suurinta kansantaloutta: USA, Kiina ja Japani ja sen vaikutuspiirissä ovat myös maailman väkirikkain valtio Intia ja monet muut taloudellisesti merkittävät ja poliittista vaikutusvaltaansa kasvattavat valtiot kuten Indonesia, Australia ja Etelä-Korea.

 

 

DCA-sopimus avasi Yhdysvalloille pääsyn 15 sotilastukikohtaan maassamme. Samalla se liitti Suomen osaksi Yhdysvaltojen tukikohtien saaristoa. Kuva: Suomen Rauhanpuolustajat 

Pitkän tähtäimen valtapolitiikkaa

 

Yhdysvaltojen tarkoituksena on pitää Tyynen valtameren kauppa edullisena yhdysvaltalaisyrityksille ja estää ennen kaikkea Kiinaa vahvistumasta. Tähän liittyy myös Ukrainan pakottaminen muutama vuosi sitten solmimaan sopimuksen, joka alisti sen harvinaiset mineraalit yksipuolisesti Yhdysvaltojen käyttöön. Ne ovat osa Yhdysvaltojen strategiaa irrottautua riippuvuudesta noin 70 % harvinaisten maametallien tuotannosta hallitsevasta Kiinasta. Maailman sirutuotannosta taas 90 % tulee Taiwanista, joka on tosiasiallisesti itsenäinen, mutta kansainvälisesti tunnustamaton osa Kiinaa. Kiistat saarivaltion asemasta ja Etelä-Kiinan meren hallinnasta kietoutuvat Yhdysvaltojen Tyynenmeren strategiaan. 

 

Taiwan on osa Filippiineistä, Japanista ja muista Tyynenmeren valtioista, joihin on muodostettu yhdysvaltalaisten tukikohtien ketju, jonka tehtävänä on taata USA:n sotilaallinen ylivalta ja Kiinan patoaminen. 

 

Grönlanti ja DCA-sopimuksilla Pohjoismaiden Yhdysvalloilla luovuttamat 47 sotilasaluetta ovat osa samaa strategiaa arktisella alueella. Arktiksen meriväylät ovat saaneet sotilaallisesti ja taloudellisesti strategisen merkityksen, sillä Koillisväylän kautta kulkeva reitti Tyyneltä valtamereltä Pohjois-Atlantille on noin 40 % nopeampi kuin Suezin kanavan kautta kulkeva perinteinen reitti. Yhdysvaltojen strategia edellyttää, että se hallitsee kaikkia sen taloudelle ja sotilaalliselle ylivallalle avainasemassa olevia reittejä ja logistiikkaketjuja. 

 

Suomen, Ruotsin ja Norjan alueella olevien sotilastukikohtiensa (ja mahdollisella Grönlannin haltuunoton avulla) Yhdysvalloille on syntynyt edellytykset ottaa myös arktinen merireitti haltuunsa. Se voi sulkea kiinalaisten alusten reitin Beringin salmien ja Arktiksen läpi Tyyneltä valtamereltä Pohjois-Atlantille. Venäjältä se voi estää pääsyn sen omalta arktiselta alueelta Atlantille sulkemalla Norjan rannikkoa sivuavan ja Grönlannin ja Britannian välistä kulkevan Pohjoisen merireitin. Lähes 70 prosenttia Arktiksesta on Venäjän aluetta ja suurin osa arktisista, tunnetuista energiavaroista ja harvinaisista mineraaleista on sen alueella. 

 

Näiden luonnonvarojen hyödyntäminen on ollut myös yksi keskeinen elementti Yhdysvaltojen ja Venäjän kahdenvälisissä neuvotteluissa Ukrainan sodan lopettamiseksi. Noin 14 % maailman tunnetuista öljyvaroista ja 30 % maakaasusta sijaitsee arktisella alueella. Grönlannissa puolestaan on myös harvinaisia metalleja, joita Yhdysvallat tarvitsee irrottautuakseen Kiinan hallitsemien maametallien tuotannosta. Tässä Yhdysvaltojen ongelma on kuitenkin se, että niin kauan kuin Grönlanti kuuluu itsehallinnollisena alueena Tanskaan, sen lainsäädäntö estää metallien kaivamisen sieltä.

 

Yhdysvaltojen sotilaallisissa suunnitelmissa Grönlannilla on merireittien lisäksi toinenkin tärkeä rooli. Sen suunnitteleman, Venäjän mannertenvälisiä ohjuksia vastaan rakennettavan Kultainen kupoli -ohjustorjuntajärjestelmän keskeisiä osia on tarkoitus sijoittaa Grönlantiin. Tämä johtuu siitä, että Venäjän mannertenvälisten ohjusten lyhin lentoreitti Yhdysvaltoihin kulkee saaren yli. Kyky niiden torjumiseen antaisi Yhdysvalloille sen vuosikymmeniä havitteleman kyvyn ensi-iskuun ilman tuhoavan vastaiskun uhkaa.

 

DCA-sopimuksella ja yksipuolisella riippuvuudella yhdysvaltalaisesta aseteknologiasta Suomi asemoituu käytännössä sen äänettömäksi sotilaalliseksi tukijaksi. Tämä vie Suomen osapuoleksi suurvaltojen, idän ja lännen välistä sotilaallista ja poliittista vastakkainasettelua. 

 Ydinaseet kieltävän lainsäädännön äkillinen muutos

 

Nato-jäsenyys ja DCA-sopimuksen hyväksyminen eduskunnassa oli sidottu oikeudellisesti tiettyihin reunaehtoihin. Suomen lainsäädännön mukaan ydinaseiden tuonti Suomeen on ydinenergialain vastaista ja rikoslaissa rangaistava teko, jonka lisäksi niiden hankkiminen olisi myös kansainvälisten sopimusten (Ydinsulkusopimus NPT) vastaista. Myös Yhdysvallat sitoutui kunnioittamaan DCA-sopimuksessa Suomen lainsäädäntöä ja siten myös kyseisiä lakeja. 

 

Pääministeri Orpo vakuutti vielä kaksi vuotta sitten toukokuussa 2024 tapahtuneella Ruotsin vierailullaan, että Suomi on sitoutunut ydinaseettomuuteen, ja että Suomen molemmat sopimukset on solmittu ydinenergialain ollessa voimassa eikä sitä ole tarve lähteä muuttamaan. Orpon silloin ilmaiseman kannan mukaan Suomi voi jatkaa nykyisen lainsäädännön puitteissa.

 

Mitä nyt on tapahtunut, että hallitus on muuttanut linjaansa? Tähän ei ole esitetty vakuuttavia perusteluja. Vaikka julkisuudessa on esitetty väitteitä, että Suomi olisi luvannut kulissien takaisissa keskusteluissa muuttaa lakeja sopimusten solmimisen jälkeen, en tahtoisi uskoa, että kysymys olisi kuitenkaan näin sumeilemattomasta eduskunnan ja kansalaisten harhaanjohtamisesta. Joka tapauksessa lakimuutoksilla hallitus muuttaa oleellisesti Nato-jäsenyyden ja Yhdysvaltojen kanssa solmitun puolustusyhteistyösopimuksen sisältöä. Asia on niin vakava, että seuraavissa vaaleissa valittavalla eduskunnalla on syy harkita asiaan palaamista, jos hallituksen esitys viedään nyt läpi.

 

Huolta pyrkimyksistä sallia ydinaseiden maahantulo lisää myös se, että Suomen hankkimien F-35 -monitoimihävittäjien muuntaminen ydinkärkiä kantaviksi on mahdollista. Näin ovat tehneet useat maat, joissa on yhdysvaltalaisia ydinaseita. Britannia päätti vajaa vuosi sitten kasvattaa ydinpelotettaan ja tilata 12 ydinohjusten laukaisemiseen kykenevää F-35 -hävittäjää Yhdysvalloista. 

 

Kun Suomi on kytkeytynyt aktiiviseksi osaksi Naton ydinasestrategiaa liittymällä myös Naton ydinasesuunnitteluryhmän työhön, hallitus on menossa meille täysin vieraalle maaperälle.

 

Hallituksen hätäisen poikkeava toiminta ydinenergialain ja rikoslain muuttamiseksi aiheuttaa huolta siitä, että seuraava askel olisi F-35 -hävittäjätilauksen muuttaminen siten, että osa niistä varustettaisiin kuljettamaan ydinohjuksia. 

 

On syytä kysyä, miten syvälle Yhdysvaltojen ydinasepelotteen välineeksi ulkopoliittinen johtomme on valmis Suomen viemään. Kyse on riskialttiista asettumisesta suurvaltojen käymään kauhun tasapainon peliin, jossa Suomella ei ole enää sananvaltaa itseään koskevissa asioissa. Ydinaseet ovat niitä omaavien valtioiden kansallisen päätöksen alaisia, eivät Naton tai minkään muunkaan monikansallisen liittouman. 

 

Poistamalla ydinaseita koskevan sijoituskiellon lainsäädännöstään, Suomi mitätöi itsensä omaa ja myös koko Euroopan turvallisuutta koskevassa eksistentiaalisessa kysymyksessä ja antaa vapaat kädet Washingtonille tehdä päätöksiä myös meidän aluettamme koskevissa asioissa. 

 

Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen aikana ajoittain herännyt huoli ydinaseiden käytöstä ja sodan eskaloitumisesta maailmansodaksi kuvaa oleellisen asevaraiseen pelotteeseen perustuvan turvallisuusjärjestelmän ongelman. Sotilaallinen pelote tuottaa vain rajallisen ajan turvallisuuden, kunnes vastapuoli saavuttaa uuden tason vastapelotteen kasvattamisessa. Sotilaallisen pelotteen olemukseen kuuluvat epävakaus ja pysyvät uhkakuvat. Tämä on näkynyt ydinaseista käydyn keskustelun lisäksi myös uuden drooniteknologian ja robottiaseiden tuottamassa sotimisen ehtojen muutoksessa sekä liittolaissuhteiden haavoittuvuudessa, josta Donald Trumpin johtaman Yhdysvaltojen toiminta kertoo.

 

Markku Kangaspuro on Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja ja Suomen Rauhanpuolustajat ry:n puheenjohtaja.