Rauhan, kulttuurin ja aktivismin  

verkkojulkaisu

Pääkirjoitus 2 -2026

Jaana Kanninen & JP (Juha-Pekka) Väisänen

Hyvät lukijat,

Tämän vuoden toinen numeromme on ollut raskas tehdä. Se käsittelee sodankäyntiä ja aseita. Viimeiset viikot ovat olleet täynnä huolta ja murhetta presidentti Trumpin Irania vastaan aloittaman järjettömän ja hallitsemattomaksi käyneen sodan vaikutusten laajentumisesta globaaleiksi. Miten laajaksi tuo sota ja sen vaikutukset lopulta käyvät, sitä emme vielä tiedä.

Myöskään Gazan kaistaleelle ei ole saatu rauhaa. Järkyttävä humanitaarinen hätä ja puute jatkuvat. Lähes puolitoista miljoonaa ihmistä elää leirimäisissä oloissa ilman peruspalveluita kuten puhdasta vettä, viemäröintiä ja terveyspalveluita. Myös väkivaltaiset yhteenotot jatkuvat, vaikka tulitauko on pääsääntöisesti pitänyt. Mitään tulevaisuutta ei palestiinalaisille ole vieläkään luvassa.

Ukrainassa on sodittu jo yli neljä vuotta, eikä loppua näy. Ukrainankin sota on läikkynyt pitkälle ylitse sen rajojen, niin että sodan vaikutukset ovat tuntuneet aina Suomen maaperällä saakka. Ukrainan sodan on sanottu myös muuttaneen sodankäyntiä lopullisesti. Ukrainassa sotaa käyvät tietysti ihmiset ja varsinkin hyökänneen valtion Venäjän johto. Mutta sota on pitkälti ulkoistettu koneille, ja varsinkin miehittämättömien ilma-alusten, droonien, rooli on kasvanut, ja ne ovat korvanneet perinteiset sotakoneet maassa ja ilmassa. Tästä kärsivät sotilaiden lisäksi siviilit, kun rintamalinjojen ja kotirintaman välinen ero on haihtunut, kuten sotatieteiden tohtori Jyri Kosola kirjoittaa uudessa kirjassaan Koneiden sota. Hänen mukaansa "sota on algoritmien, sensorien ja autonomisten järjestelmien välinen kilpailu. Se tunkeutuu kaupunkeihin, infrastruktuuriin, tietoverkkoihin ja ihmisten arkeen". Drooneilla hyökätään paitsi sotilaskohteisiin myös yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiin rakenteisiin kuten energiahuoltoon.

Ukrainan sodassa droonihyökkäyksistä on tullut siviilien kuolemien suurin syy . Samalla on alkanut näyttää siltä, että perinteisillä hävittäjillä on vain vähän – jos lainkaan – merkitystä uudessa sodankäynnissä. Muun muassa tämä herättää kysymyksen siitä, onko Suomen historian kalleimmassa julkisessa hankinnassa eli F-35 -hävittäjissä mitään järkeä. Useat maat ovat perääntyneet tai perääntymässä yhdysvaltalaisten hävittäjien hankinnasta muun muassa Trumpin ailahtelevan voimapolitiikan ja heikentyneen sitoutumisen Natoon vuoksi. Yhdysvaltoja ei ole pidetty enää luotettavana kauppakumppanina. Kanada harkitsee hävittäjäkaupan perumista ja Portugali ilmeisesti valitsee jonkin muun hävittäjän. Sveitsi on ilmoittanut leikkaavansa koneiden osto-ohjelmaa, ja Espanja on luopunut kokonaan amerikkalaiskoneiden hankinnasta. 

Myös Suomessa on syntynyt jonkinlainen keskustelu hävittäjäkaupoista. Sopimusoikeuden näkökulmasta Suomen F‑35 ‑kaupan peruminen olisi teoreettisesti mahdollista, mutta käytännössä se olisi erittäin kallista, ja tällaisen ratkaisun poliittinen kynnys on hyvin korkea.

Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja ehdotti ensimmäisenä, että hävittäjäkaupan purkamista kannattaa yrittää. Uudelle Sivulle antamassaan sähköpostihaastattelussa hän perustelee kantaansa näin: "Jotkut asiantuntijat esittivät hävittäjähankinnan mielekkyyteen tai ainakin sen laajuuteen kohdistuvia epäilyjä ilmapuolustuksen kannalta jo ennen hankintaa. En ole asiantuntija tässä, mutta tätäkin pitäisi nyt kriittisesti ja riippumattomien asiantuntijoiden kanssa käydä lävitse. Sanon riippumattomien, sillä äänessä ovat olleet etupäässä hävittäjähankinnan valmistelijat, jotka voivat vain torjua kaikki valmistelemaansa päätökseen kohdistuvat epäilyt." Tuomiojan jälkeen useat, lähinnä vasemmistopoliitikot, ovat ehdottaneet hävittäjäkaupan ottamista uuteen tarkasteluun.

Saksassa puolestaan julkisuudessa on herännyt epäilys siitä, että siellä olisi tehty sopimus, joka antaa Yhdysvalloille yksipuolisen oikeuden estää F-35 -hävittäjien käytön. Toisaalta, tällainen "tappokytkin" ei ole edes tarpeen, sillä Yhdysvallat voi estää koneiden käytön yksinkertaisesti lopettamalla varaosien, huollon ja tiedustelutiedon toimittamisen. Onkin vastaan väittämätön tosiasia, että F-35 -hävittäjät tekevät Suomesta vielä entistäkin riippuvaisemman Yhdysvalloista. Haluaisiko kukaan olla näin riippuvainen maasta, jonka johtaja ei kunnioita oikeusvaltioperiaatteita, ihmisoikeuksia eikä kansainvälistä lakia?

Kaiken kukkuraksi Petteri Orpon hallitus on antanut esityksen, jonka mukaan ydinaseiden sijoittaminen Suomeen tulisi sallituksi, lähes ilman laajempaa poliittista keskustelua. Tässä numerossa pohdimmekin  muuttunutta todellisuutta, joka tuo sodan yhä lähemmäs meitä monella tavalla. Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro kirjoittaa ydinaseista ja DCA-sopimuksesta, joka teki Suomen osaksi Yhdysvaltojen sotilastukikohtien saaristoa. Kati Juva kertoo, mitä ydinaseete merkitsevät. Ja kuitenkin haluamme myös antaa toivoa. Siksi pohdimme, mitä taide voi tehdä militaristisen maailman vastapainoksi.

 

Helsingissä 15.5.2026

Jaana Kanninen

JP (Juha-Pekka) Väisänen

Uuden Sivun toimituskunta