Usko parempaan huomiseen horjuu aina välillä, kun katselee ympärilleen. Militarisoituminen jatkuu ja kiihdyttää vauhtiaan. Samaan aikaan on monen monta muutakin kriisiä: arvojen kriisi, politiikan kriisi, instituutiot murenevat, ekologinen hätätila on täysin unohdettu, vaikka se syvenee päivä päivältä. Nykymenolla maailma on menossa kohti dystopiaa, painajaista – jollei jo ole siellä.
Erityistä ahdistusta aiheuttaa se, että tässä ”yhden totuuden maassa” ei käydä keskustelua tärkeistä, usein mullistavistakaan aiheista. Eduskunnan taannoinen ydinenergialain muutos käy hyvästä esimerkistä. Eduskunta hyväksyi ydinenergialain muutoksen 17. kesäkuuta. Muutos poisti ydinaseiden tuontikiellon Suomen maaperälle, ja nyt ydinaseita voi siis tuoda myös rauhan aikana.
Turvallisuuspolitiikkamme käänteentekevä päätös ei juuri saanut palstatilaa uutisvälineissä. Valtamedia ei analysoinut muutoksen merkitystä. rauhanliike kyllä piti asiasta ääntä ja vastusti ratkaisua.
Vielä vähemmälle huomiolle jäi se, että ydinjätteen loppusijoittaminen Suomen maaperään voi alkaa lakimuutoksen jälkeen. Posiva sanoo, että sillä on valmius aloittaa loppusijoittaminen jo tänä vuonna, mikäli se saa Eurajoen Onkalolleen käyttöluvan. Otaksuttavasti saa, ja ilman yhteiskunnallista keskustelua.
”Uraani halkeaa / Ja tuottaa lamppuun valkeaa / Mutta millään muilla mailla / Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla”, lauloi Eppu Normaali vuonna 1980. Suomi on kaikista maailman maista ensimmäinen, joka alkaa loppusijoittaa ydinjätettä.
Uusittu laki sallii myös ulkomailta tuotavan jätettä täällä käsiteltäväksi ja väliaikaisesti kapseloitavaksi. Tästäkään ei käyty minkäänlaista julkista keskustelua. Ja senhän me tiedämme, että maailmalla kyllä riittää ydinjätettä.
Voi vain kysyä, mitä tiedotusvälineillemme on tapahtunut, kun näin merkittävistä asioista ei meille kerrota? Onko pimitys tahallista vai perustuuko se toimittajien heikkoon ammattitaitoon? Niin tai näin, vanhaa toimittajaa hävettää journalismin nykytaso.
Mutta kaikesta synkkyydestä huolimatta me uskomme paremman maailman mahdollisuuteen. Niinpä olemme ottaneet Uuden Sivun tämänkertaiseksi aiheeksi utopian. Utopia on ”paikka, jota ei ole”, kuten se usein määritellään utopiakirjallisuudessa. Silti ihmiset ovat aina pyrkineet luomaan parempaa yhteiskuntaa, etsineet utopiaa, jokainen ehkä vähän eri tavalla. Me tarjoilemme muutaman näkökulman.
Toki myös utopian kääntöpuoli, dystopia, on mukana tässä numerossa. Sitä edustaa saamelaisen valokuvataiteilijan Marja Helanderin kuvasarja eri puolilta Saamenmaata. Se näyttää, millainen lopputulos voi olla ahneella ja välinpitämättömällä toiminnalla jopa alkuperäiskansojen ikiaikaisilla mailla.
Helsingissä 15.8.2026
Jaana Kanninen
JP (Juha-Pekka) Väisänen
Uuden Sivun toimituskunta
