Performanssitaiteilija JP (Juha-Pekka) Väisänen vie lukijan Torronsuolle pohtimaan taiteen, sattuman ja utopian suhdetta. Artikkeli yhdistää Thomas Moren Utopian, meksikolaisen lotería-pelin kuvaston ja käsitetaiteen radikaalin ajattelun. Teksti avaa, miten taide voi toimia vaihtoehtoisten tulevaisuuksien ja yhteiskunnallisen mielikuvituksen käynnistäjänä.
Teen uusimman performanssini Suomen luonnon päivänä 29.8. Teosta voi seurata verkossa, ja siihen voi myös törmätä paikan päällä Kanta-Hämeessä Torronsuon pitkospuilla. Osallistun kolmen minuutin esityksellä Metsäkissa2044-hankkeen Metsän suojassa -näyttelyyn (Helsinki, Kanneltalo 14.8.–29.8.2026) sekä sen yhteydessä järjestettävään pyöreän pöydän keskusteluun. Keskustelussa taiteilijat, tutkijat ja aktivistit etsivät ekologisen kriisin vaihtoehtoja ja kestäviä, toiveikkaita suuntia. Puheenvuoroni Suomen syvimmältä luonnontilaiselta keidassuolta on osa tätä keskustelua ja esitetään livenä galleriassa.
Performanssi on taiteista vapainta
Minulle performanssi on taiteista vapainta. Hyvässä performanssissa ei ole rajaa, jolla elämän ja taideteoksen voisi erottaa. Siksi parhaat performanssit tapahtuvat elämän erilaisten todellisuuksien mitä ihmeellisimmissä paikoissa. En hae erikoisuutta, vaan rajattomuutta taiteen ja elämän välille. Uusimmassa performanssissani luen.
Pidän aivomyrskyistä ja asioiden yhdessä kehittelystä. Teen performansseja mieluiten yhdessä ihmisten kanssa, jotka haluavat muuttaa nykyistä menoa ja maailmaa. Parhaat performanssini ovat yksinkertaisia eleitä: appelsiinin puristaminen, hymyily, virkkaaminen. Rautatientorilla puristettu appelsiini teki näkyväksi Israelin Palestiinassa harjoittaman kansanmurhan. Eduskuntatalon portailla kriittiset ihmiset hymyilivät hallituksen politiikalle. Kaduilla ja toreilla vastustettiin Natoa joukkovirkkauksella.
Teen myös performansseja, joissa olen esillä tekemieni kollaasien kanssa. Kutsun niitä teosten antoperformansseiksi. Olen yli kolmenkymmenen vuoden ajan tehnyt performanssia sillan ja sateenvarjon alla, torilla, tunnelissa, lumihangessa, baarissa, kampaamossa, kahden maan rajalla, puistossa ja kävelykadulla – 22 maassa ja 31 kaupungissa.
Hallituksen vastaisessa performanssissa 2012 hymyiltiin eduskuntatalolla. Kuva: JP (Juha-Pekka) Väisänen.
Miksi lukea Thomas Moren Utopia?
Thomas More (1478–1535) eli keskellä Tudor-ajan poliittisia jännitteitä ja uskonnollista murrosta. Hän nousi kuningas Henrik VIII:n luottamukseen, mutta kieltäytyi tukemasta kuninkaan eroa ja Englannin irtautumista paavin vallasta. Se johti mestaukseen vuonna 1535.
More kirjoitti Utopian vuonna 1516 aikana, jolloin Englannin valta keskittyi ja maaseutu muuttui: yhteismaita aidattiin, talonpoikia karkotettiin ja köyhyys kasvoi. Teos kysyy, miksi yhteiskunta sallii rikkaiden kasata omaisuutta ja köyhien syrjäytyä. Utopia on yhtä aikaa poliittinen satiiri, filosofinen keskustelu ja kuvitteellinen matkakertomus – ja terävä diagnoosi oman aikansa Euroopasta.
Kirja hahmottaa yhteisöllisyyttä, työn jakamista ja taloudellista tasa-arvoa tavalla, joka ennakoi myöhempiä keskusteluja sosialismista ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Siksi se puhuttelee yhä: se kääntää tutun maailman oudoksi ja kuvitteellisen maailman vertailukohdaksi.
Kollaasityöskentely saa ajattelemaan onnea ja voittamista. Kuva:JP (Juha-Pekka) Väisänen
Taivaanrannan maalari
Uusimmissa kollaaseissani sukellan meksikolaisen korttipelin kuvastoon. Kortit ovat kuin ennekuvia tulevasta – pikku-utopioita. Olen taiteessani kiinnostunut sattumasta ja siitä, mitä elämässä tulee vastaan. Haluaisin kehittyä taiteilijana sattuman mestariksi, ja teema kulkee mukanani sekä teosten sisällöissä että pohdinnoissa siitä, missä kohdata yleisö ja missä tehdä seuraava performanssi.
Meksikolainen lotería muistuttaa ensi silmäyksellä bingopeliä, mutta numeroiden sijaan sen maailma rakentuu kuvista, symboleista ja kuuluttajan leikittelevästä kielestä. Pelaajat saavat eteensä 4 × 4 -ruudukon, kun taas pelin juontaja nostaa pakasta kortteja yksi kerrallaan: kukon, sydämen, pääkallon, merenneidon, kaktuksen tai kuoleman. Kun oma kuva paljastuu, sen päälle asetetaan pelimerkki – perinteisesti papu.
Voitto ei synny pelkästään sattumasta. Pelissä kuuluttaja saattaa ilmoittaa kuvan arvoituksella tai riimillä, joka vaatii oivallusta ja läsnäoloa. Kortit muodostavat pienoisgallerian meksikolaisesta arjesta ja mielikuvituksesta: eläimiä, kasveja, uskonnollisia viitteitä, juhlaa, kuolemaa ja yhteiskunnallisia hahmoja.
Eurooppalaisista lottopeleistä kehittynyt lotería kulkeutui Meksikoon 1700-luvulla ja muuttui seurapiirien ajanvietteestä markkinoiden, juhlien ja perheiden yhteiseksi peliksi. Todellisuudessa lotería on suullista perinnettä, visuaalista kansantaidetta ja yhteisöllinen esitys, jossa jokainen kortti avaa pienen oven Meksikon historiaan ja mielikuvitukseen.
Elämässä on paljon väistämätöntä, jota on kohdattava halusi tai ei. Meksikolaisten kuvien parissa työskentely sai ajattelemaan onnea ja voittamista. Kaikki elämässä tuskin on arpapeliä tai sattumaa. Rikkaat voivat valita enemmän vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Köyhälle elämä näyttäytyy kovana lautapelinä, jossa oma osa on sama kuin pelinappulalla. Ei ihme, että suurin suomalainen utopiakin on lottovoitto. Onko tie utopiaan siis sattumaa vai välttämättömyyttä?
Viihdyn paikoissa, joita ei ole
Taide on kaikkien utopioiden äiti. Rakastan käsitetaiteessa sitä, että siinä ymmärretään taiteen utooppisuus ja asioiden uudeksi laitto.
Minulle on aina ollut luontevaa kuvitella vaihtoehtoisia todellisuuksia ja maailmoja. Vuonna 1990 kirjoitin taiteellisen manifestin, joka herätti aikanaan huomiota. Keskustelun kärjeksi nousi päätökseni olla myymättä maalauksiani. Ajatus käsitteiden – siis taiteellisen ajatuskokonaisuuden – myymisestä oli suurelle yleisölle tuolloin, ja on yhä, liian utooppinen.
Manifestissani hahmottelin, että taiteilijan tulisi saada palkkaa tekemästään työstä. Ratkaisuksi esitin radikaalin suunnanmuutoksen: alkaisin antaa teokseni maksutta ja myisin sen sijaan käsitteen siitä, kenen omaisuutta taiteeni on. En tiedä, olisiko utopiani saanut parempaa ymmärrystä, jos manifestin kärjessä olisi ollut kaupallisuuden ja omistamisen logiikka.
Varmaan Moren aikaan tilanne oli sama, ja toisia maailmoja rakensivat muutkin kuin vallanhuipulla porskuttavat eliitin miehet. Kai me ihmiset olemme aina ajatelleet vaihtoehtoja – silloin kun jaksamme. Joistakin teoksista vain tulee ilmiöiden tunnusmerkkejä. Moren Utopia on kirjallisuudessa utopiatulevaisuuden majakka.
Moren teosta lukeva ei kysy vain “millainen Utopia on”, vaan myös: miksi oma yhteiskuntamme ei toimi näin. Utopia auttaa katsomaan omia rakenteita, valtasuhteita ja sokeita pisteitä.
Minulle Thomas Moren Utopia on inspiraation lähde. Jos olisin meksikolaisen lottopelin kuuluttaja, laulaisin: ”Kuka tänään kirjoittaa asioista, joilla ei ole vielä nimiä – ja millaisia ovat uudet tuntemattomat paikat?”
Performansi Suomen luonnon päivänä 29.8.2026 Torronsuolla ja livelähetyksenä osana Metsäkissa2044‑hankkeen pyöreän pöydän keskustelua kello 13-15. Kuva: Mika Laitinen.
