Pand – taiteilijat rauhan puolesta järjesti kesäkuussa historiansa toisen rauhanleirin keskellä Vehmaan kesän kauneutta. Puitteet olivat otolliset rauhanleirin teemalle, joka oli utopiat. Utopioita etsittiin erilaisten työpajojen, muun muassa kirjoitustyöpajan merkeissä.
Rauhanleiriläiset elämän puun, ikivanhan saarnen alla.
Teksti Jaana Kanninen
Kuvat JP (Juha-Pekka) Väisänen
Kukkivia pioneja, liljoja, kurjenmiekkoja, kurjenpolvia, päivänkakkaroita, koiranputkia, ihmisen käden ja luonnonkukkien värikäs yhdistelmä. Vehmaalla Pandin puheenjohtajan Elviira Davidowin kotitalo näytti kaikkein kauneimmat kasvonsa, kun toistakymmentä rauhanaktivistia kokoontui yhteen keskustelemaan, pohtimaan, kirjoittamaan ja luomaan uutta.
Pandilaisten toisen rauhanleirin teemana oli utopiat. Utopiat siksi, että maailma menee nyt kohti dystopiaa, jota kukaan ei halua. Maailmassa on samaan aikaan tapahtumassa arvojen kriisi, politiikan kriisi, instituutioiden mureneminen, ekologinen hätätila ja hengellinen hajoaminen. Tulevaisuus ei näyttäydy kauniina tuleville sukupolville – meidän lapsillemme ja lapsenlapsillemme, eikä myöskään muunlajisille kanssakulkijoillemme.
Mutta nuo muutamat päivät olivat täynnä rauhaa, rakkautta, yhteistä tekemistä, pohdintaa ja taidetta eri muodoissaan. Rauhanleiri keräsi suojiinsa sekä Pandin ydinjoukkoa että uudempia kasvoja. Rauha kiinnostaa, sen rakentaminen on jokaisen asia. Se oli rauhanpäivien yksi perusviesteistä.
Jaana Kanninen alusti utopiakirjallisuudesta Vehmaan rauhanleirillä.
Maija Amperla on pitkän linjan aktivisti. Hän tutustui Pandin toimintaan muutama vuosi sitten, mutta on toiminut rauhan puolesta väkivaltaa vastaan jo sitä ennen vuosikymmeniä
”Rauhantyö on nyt tärkeämpää kuin koskaan”, hän sanoo.
Maijan kohdalla kaikki alkoi Palestiina-aktivismista jo kauan sitten. Hän on järjestänyt mielenosoituksia ja suunnitellut kampanjoita. Hän on kulkenut kulkueissa ja selittänyt ihmisille, mitä Palestiinassa tapahtuu. ”Se määrä väkivaltaa, välinpitämättömyyttä ja kansainvälisen oikeuden halveeraamista, jonka olen nähnyt, on tuottanut valtavan pettymyksen länsimaihin ja niiden arvoihin. Se on ollut minulle iso asia.”
Maija Amperlan aktivismin herätti aikoinaan epäoikeudenmukaisuus Lähi-idässä.
Erityisesti lähes kolme vuotta sitten käynnistynyt kansanmurha Gazassa on järkyttänyt Maijaa. Hän on viime kuukaudet ollut sairaslomalla siivoustyön ohjaajan työstä – työuupumuksen vuoksi, mutta varmasti myös maailman tila on järkyttänyt häntä. ”Palestiinalaisilla ei ole mitään inhimillistä arvoa, vaan he ovat eläimiä, vihollisia, näen pelkkää agressiota. En ollut tajunnut, että kukaan voisi käyttäytyä noin halventavasti ja väkivaltaisesti toisia kohtaan vain huvin vuoksi.”
Mutta Israelin toiminta on aktivoinut Maija Amperlaa, myös siksi, että se tulee monella tavalla lähelle suomalaisia. ”Meillä sionistit ovat hyvin lähellä poliitikkoja. Suomi tekee jatkuvasti Israelin kanssa asekauppoja ja muuta bisnestä. Ne menevät selvästi ohitse kansanmurhan. Mutta minä en pysty kunnioittamaan ihmisiä, jotka sallivat tämän.”
Maija muistuttaa, että kaikki mahdolliset ihmisoikeustahot YK:ta myöten tuomitsevat Israelin harjoittaman kansanmurhan. Raportti toisensa jälkeen on todistanut tätä, eikä tilanteen järkyttävyys ole voinut jäädä epäselväksi kenellekään.
”Silti mikään ei muuttunut.”
Maijalle tuli jossain vaiheessa yliannos väkivaltaa, murhia, pahuutta. Hän joutui ottamaan etäisyyttä itsensä suojelemiseksi. Mutta aktivismia hän ei jättänyt, ainakin hän harjoitti sitä sosiaalisessa mediassa.
Hän on sitkeästi tuonut ihmisille virallisesta näkökulmasta poikkeavia näkemyksiä, perustellut, toistanut tosiasioita ja käynyt pitkiä keskusteluja. Hän epäilee, että osa keskustelukumppaneista ei ole ollut aitoja ihmisiä vaan trolleja. Silti joukossa on oikeita ihmisiä, myös sellaisia, jotka ovat tai ovat olleet Israelin armeijassa.
Hän muistuttaa, että israelilaisten varusmiesten ja -naisten tehtävä näinä kolmena viime vuotena on ollut ratsata asuntoja, tunkeutua minä hetkenä hyvänsä palestiinalaisten koteihin, uhkailla heitä kaikin keinon ja pelotella. Kun varusmiespalvelu kestää vuosia, palvelua suorittavat nuoret ovat hyvin turhautuneita ja viihdyttävät itseään toisten alistamisella. Itse asiassa Israelin sotilaat ovat tehneet sitä koko Israelin olemassaoloajan, eikä se liity vain nykyiseen kansanmurhaan. Israelin läpi militarisoituneessa yhteiskunnassa lapsille opetetaan, että jotta he voivat elää rauhassa, palestiinalaisten on pelättävä. Aina. Ja sitä he toteuttavat.
Lisäksi Länsirannalla siirtokuntalaiset harjoittavat pelottelua, uhkailua ja muuta väkivaltaa palestiinalaisia kohtaan. Pahuuden määrää on vaikea ymmärtää.
Maija ei ole välttynyt vihahyökkäyksiltä. ”Minua on uhattu oikeudenkäynneillä, henkeäni on uhattu, on huoriteltu ja kutsuttu vaikka miksi. En halua toistaa sitä kaikkea.”
Mikä sitten on Maija Amperlan utopia? Hän vastaa epäröimättä: ”Se on oikeastaan juuri tätä mitä meillä on tällä hetkellä: kurjenpolvia ja piooneita, kirsikat kypsyvät ja linnut laulaavat, mehiläiset surraavat. Voisimme elää tässä paratiisissa koko ajan. Voitaisiin viljellä tätä maata, tehdä taidetta, keskustella, tehdä ruokaa ja rakentaa huonekalua. Tehdä tärkeitä asioita. On käsittämätöntä, että me haaskataan aikaa tuhoamiseen ja hajottamiseen, typeryyteen, sanalla sanottuna idioottimaisuuteen”.
Nukketeatteri aktivismin muotona
Taiteilija Raisa Veikkola luo uusia maailmoja nukkejen avulla. Hän rakentaa nukkeja ja tekee nukketeatteria.
”Oikeastaan luon niiden avulla utopiota, niinhän se juuri on.” Asuessaan Lontoossa hän teki pitkään töitä työparina toisen nukketaiteilijan kanssa nimellä ”Theatre of Dolls”. Esityksissä pyrittiin tuomaan nähtäville ihmisten sisällä olevat maailmat, saamaan ne eloon. Esityksissä käytetään hyväksi nukkejen lisäksi myös esiintyjien kehoa.
Jaana Kanninen haastatteli Raisa Veikkolaa Vehmaan upeassa ympäristössä.
Raisa kuvailee yhden esityksen tarkoin, tuntuu että se on ollut hänelle hyvin läheinen. ”Meillä on esitys, jonka nimi on The Holy Dress, se tapahtuu mekon sisällä. Ihmiset asuvat mekon sisällä, joka symbolisoi paratiisia ja maailman luomista. Ihmiset lähtevät mekon sisältä pois, ja paratiisin portit sulkeutuvat. Kun nuket lähtevät paratiisista, niistä tulee mustavalkoisia, koska ne ovat menettäneet paratiisin. Mutta mekossa onkin silmä ja silmässä reikä. Lopulta nuket palaavat mekkoon, ja silmästä tulee värikäs ruusu.”
Raisan nukketeatteri oli kaikkein aktiivisimmillaan 2010-luvulla, kun hän asui Lontoossa ja teki teatteria yhdessä taiteilijaystävänsä kanssa. Tiet sittemmin erosivat, kun ystävätär muutti Ruotsiin ja Raisa Suomeen.
Raisalle nukketeatteri on aktivismin muoto, hän kokee olevansa taiteilija-aktivisti. Myös Pand ja pandilaisuus ovat hänelle tärkeitä. Hän kertoo, että maailman tämänhetkiset, hyvin kielteiset tapahtumat alkoivat jossain vaiheessa vaikuttaa häneen vahvasti. Hän ”doomscrollasi” kaiken aikaa verkossa, eli seurasi pakonomaisesti uutisia ja kriisejä, ahdistui eikä tiennyt, mitä tekisi. ”Ajattelin, että minun on pakko tehdä jotakin. Ja mitä se jokin olisi? No, taidetta tietenkin. Aktivismia taiteen avulla.”
Raisa Veikkola tekee töitä nukketeatterin ja mediataiteen saralla.
Tällä hetkellä työn alla on ehkä hieman vaikeammin hahmotettava, hyvin psykologinen työ. Raisa tekee barbien kokoista, huovutettua nukkea, joka on naiseuden arkkityyppi. Se on neitsyt, huora, äiti ja vanha viisas nainen.
Hän on jo työstänyt sitä pitkään, työ on hidasta. ”En oikein tiedä, mitä varten teen sitä. Mutta se on hyvin meditatiivistä työtä. Ehkä itse tekeminen onkin tällä kertaa se juttu”, pohtii Raisa Veikkola.
Mitä militarisoitunut aika merkitsee Raisa Veikkolalle? ”Se synnyttää raivoa ja ahdistusta. Mietin, että kellutaan avaruudessa ihanalla pallolla ja viitsitään käyttää aikaa siihen, että tapetaan toisiamme, tuhotaan tätä kaunista planeettaa, joka meille on annettu. Se on käsittämätöntä, ja minä raivostun siitä. Otetaan hyvistä asioista pois kuten koulutuksesta ja terveydestä. Rahat laitetaan aseisiin, se on käsittämätöntä. Minusta tuntuu, että elämme jo dystopiassa.”
Ja toden totta, meidän toisin ajattelevien ääni on kuin käheä kuiskaus. Vielä nyt. Mutta se kyllä kasvaa ja kasvaa….. Yhteisöllisyydessä ja aktivismissa on voimaa. Maija Amperlan sanoin: ”Se vaan on oikein”.
Vehmaan rauhanleirillä syntyi myös tekstejä. Tämän kirjoitti Ewu:
Katkelmia ihmisyyden syövereistä
Olemme sydämissämme ja päissämme sydämistyneitä ja päihtyneitä
Päivän nähneinä, päivästä väsyneitä me pohjan korkeimmassa kohdassa uhoamme omaa oikeaa mieltämme, käytämme käärmeenkieltämme
Ymmärtämättä yskää tai toisen yskää,
tyrmäämättä tuskaa tai toisen tuskaa
Päivän jo päätyttyä vilkuilemme kellojamme Emme nukahda ennen yhtä, emmekä herää ennen kymmentä
Päässämme pyörii omat ja muiden ajatukset, omat käsitykset ja muiden käsitykset
Käännämme kylkeä mörköjenkikn yönä,
kun ukkonen on iskenyt pihaan
..kuvitellen, että paras uni on kun ei herää
Vaan entä jos emme herää
mörköjen yönä
Mielenjärkytyksistämme rytmihäiriöisinä haromme harvoja hiuksiamme
Palataksemme taas tähän hetkeen
menneiden mielenhäiriöistämme
Myymme muille mielemme osaluetteloita Luulemme että meitä ymmärretään, kun kukaan ei kuitenkaan ymmärrä edes itseään saati muita
Suuressa reflektiossa
jäämme pyörittelemään minuutemme hauraita ääriviivoja, koska emme koskaan saaneet niistä kiinni peilin kautta
..saati muiden kautta
Ainoastaan ymmärtämättömän,
rajattoman ruumiimme ja pohjattoman, matkalla olevan sielumme..
tuskaamme ja kärsimystämme ymmärtävän sielumme kautta
Päivän yötä kohti pakenevat tunnit eivät anna määräämättömästi aikaa pyöriä oman pään ympärillä ja kiertää kehää muiden päiden kanssa
Kädenlämpöisen kaivoveden valuessa kurkkua pitkin toivomme, ettei tarvitsisi herätä yöllä
Viiraa
meillä ihmisillä, viiraa
Ja juoksemme lapsena ympyrää , yhtä kovaa kun ajatuksemme aikuisena juoksevat päittemme ympäri
Päättymättömästi
ellemme hae rauhaa,
ellemme meditoi
tai hae jotain muuta kuin ajatuksia
Jotain muuta kuin kiertoliikettä päittemme ympäri
yksin tai yhdessä
Viiraa
meillä viiraa
Ja sitten rakastamme, rakastamme Valitsematta rakastamme, valiten ja valitsematta rakastamme
ja aiheutamme lisää rakkautta valiten tai valitsematta
Valiten tai valitsematta rakastamme ja muistamme rakkaan lapsuuden maiseman rakkaassa paikassa, vaikkei sitä enää olisi
valiten ja valitsematta rakastamme vain koska rakastimme sitä
Ja muistamme, koska rakastamme
Rakastamme, koska muistamme
Ja kun emme enää muista,
vain rakastamme
