Aurovillen keskeisimmässä kohdassa on suuri temppelimäinen meditaatiokeskus, jossa aurovilleläiset ja vierailijat voivat käydä hiljentymässä.

Todeksi tullut utopia

Teksti Jaana Kanninen Kuvat Luis Chasa Baudrand “Auroville wants to be a universal town where men and women of all […]

Teksti Jaana Kanninen

Kuvat Luis Chasa Baudrand

Auroville wants to be a universal town where men and women of all countries are able to live in peace and progressive harmony above all creeds, all politics and all nationalities. The purpose of Auroville is to realize human unity.”

”Auroville pyrkii olemaan maailmanlaajuinen kaupunki, jossa ihmiset kaikista maista voivat elää rauhassa ja harmoniassa ahneuden, politiikan ja kansallisuuksien ulottumattomissa. Aurovillen tarkoitus on tehdä inhimillinen ykseys todeksi.” (kirjoittajan suomennos)

Näin aurovilleläiset itse kuvailevat yhteisöään kotisivuillaan. Ja Auroville on todellakin jotain niin kaikesta muusta poikkeavaa, että sitä on vaikea kuvailla. Intiaa se ei ole, vaikka sijaitseekin Intian maaperällä. Pelkkä joogayhteisö se ei ole, vaikka jooga ja meditaatio vievät siellä elävien ajasta aimo osan. Pelkkä ekologinen kokeilu se ei ole, vaikka energia on uusiutuvaa ja ruoka tuotetaan mahdollisimman luonnonmukaisilla keinoilla. Taiteilijayhteisö se ei ole, vaikka taiteet ovat iso osa jokaisen elämää. 

Auroville on varmasti jokaiselle siellä asuvalle tai vierailevalle eri asia. Minulle se on suuri Utopia, kaikessa epätäydellisyydessään.

Täytin 50 vuotta Aurovillessä. Vieraita ei juuri ollut, mutta muutama kuitenkin.

Ennen kuin jatkan, on minun kerrottava, miten ensi kerran sain kosketuksen Aurovilleen. Olin juuri tavannut elämäni suuren rakkauden, nyt jo edesmenneen chileläisen miehen C:n. Emme olleet enää aivan nuoria, ja molemmilla oli elämää takana. C:n menneisyyteen kuului 1960-luvun lopulla Intiaan perustettu utopiakaupunki, jonka ideologiassa oli hitunen hippikulttuuria ja joka oli paljolti viitoittanut hänen henkisen polkunsa. Sitä voisi ehkä lähinnä kutsua zeniläisyydeksi, vaikka hän itse tuskin hyväksyisi itsensä lokeroimista minkään ismin alle. Hän vietti elämänsä miettien, mietiskellen, aitoa läsnäoloa harjoitellen. Hän ei uskonut mihinkään auktoriteetteihin, vaan etsi vastauksia kysymyksiin itse. Hän pyrki elämään yksinkertaisesti, olemaan kuormittamatta luontoa tai läheisiään. 

Hän mietti, onko tuo ainutlaatuinen kansainvälinen kokeilu vielä elossa, sillä Suomessa Aurovillestä ei puhuttu eikä kukaan siitä tiennyt.

Juuri silloin kuin sattumalta tutustuimme intialaiseen kuvataiteilijaan, joka oli kotoisin Aurovillestä. Hän kutsui meitä käymään. Juuri näin Auroville toimii: kun sitä tarvitsee, se tulee luokse.

       Aurovillessä liikutaan pyörillä tai usein myös mopoilla. Tässä puolisoni C. Kuva: Jaana Kanninen

Teimme ensimmäisen matkan Aurovilleen vuonna 2002. Ja sen jälkeen kutakuinkin joka toinen vuosi vietimme siellä ainakin kuukauden, joskus pitempäänkin. Yhteensä reissuja kertyi kahdeksan, viimeinen juuri ennen kuin puolisoni menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen.

Kohti parempaa ihmistä, kohti parempaa maailmaa

Auroville perustettiin keskellä kukoistavaa hippikulttuuria vuonna 1968. Sen perusidea menee kuitenkin syvälle ikivanhaan intialaiseen ajatteluun, jonka puki utopiakaupungin muotoon ranskalainen ajattelija ja filosofi, Mirra Alfassa. Häntä kutsutaan Äidiksi, The Mother.  Perusajatuksia on neljä:

1.     Auroville ei kuulu yhdellekään yksilölle, vaan se kuuluu koko ihmiskunnalle. Mutta jotta voi asua Aurovillessä, täytyy olla herkkyys henkisyyteen, täytyy tuntea meitä ihmisiä suuremmat voimat. Uskonnosta ei kuitenkaan ole kysymys, päinvastoin, uskontojen harjoittaminen on kiellettyä. Tässä on kyse lähinnä joogafilosofiasta.

2.     Auroville on loppumattoman oppimisen ja opiskelun tyyssija. Siitä seuraa jatkuva sisäinen kehittyminen.

3.     Auroville on silta vanhan ja uuden välillä. Se hyödyntää vanhaa viisautta ja uusia keksintöjä.

4.     Auroville on materian ja hengen jatkuvaa etsintää, joka johtaa kohti ihmiskunnan yhtenäisyyttä.

Taustalla on intialainen itsenäisyystaistelija ja ajattelija Sri Aurobindo, joka toi Äidille Intian vanhat hengelliset opit. Niinpä Auroville on erityinen yhdistelmä eri aikakausia ja eri kulttuureja. Virallisia kieliä on neljä: englanti, ranska, sandskriitti ja tamili. Asukkaissa on neljäkymmentä kansallisuutta. Lisäksi yhteisöjä ympäröivät tamilikylät on nivottu Aurovilleen monella tavoin; ne muun muassa tuottavat ruokaa.

    Jokaisella kukalla on Äidin filosofian mukaan erityismerkitys.

Jos haluaa asua vakituisesti Aurovillessä, täytyy läpikäydä tiukka soveltuvuustesti. On asuttava kaksi vuotta jossakin Aurovillen lukuisista yhteisöistä omalla kustannuksella, minkä jälkeen yhteisö päättää, onko henkilö soveltuva aurovilleläiseen elämään. Kun on saanut luvan asettua Aurovilleen, on yleensä rakennettava oma talonsa, koska asumuksista on pula. Taloa et kuitenkaan omista samassa mielessä kuin me olemme tottuneet ajattelemaan, sitä ei voi koskaan muuttaa rahaksi. Jos päätät lähteä, talo jää yhteisölle. Tai se voi periytyä lapsillesi. Asukas saa erityistä kansalaispalkkaa vastineena viiden päivittäisen tunnin työlle, joka pitää tehdä yhteisön hyväksi. Palkka ei kuitenkaan ole rahaa, vaan se on virtuaalista rahaa tilille, joka pienenee kun vaikkapa käy syömässä yhteiskeittiössä. Aurovillessä ei voi kerätä rahaa eikä omaisuutta!

Hierarkiaa ei Aurovillessä ole, vaan päätöksenteko tapahtuu istuen ringissä ja keskustellen päätettävästä asiasta niin kauan, että syntyy yksimielisyys. Tavoitteena ei ole voittaa tai hävitä, vaan löytää ratkaisu, jonka kaikki voivat hyväksyä. Tämä on samanlainen aikaa vievä prosessi kuin alkuperäiskansat käyttävät perinteisesti. Helppoa se ei ole, eikä Aurovillekään ole säästynyt erimielisyyksiltä ja yhteenotoilta.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia voisi luetella vaikka loputtomiin. Niitä tuli vastaan jokaisella vierailulla, jonka teimme. Sanoimme toisillemme, että tänne me olisimme muuttaneet ja kasvattaneet lapsemme täällä, jos olisimme tutustuneet toisiimme nuorina. Nythän meillä oli aikuiset lapset jo Suomessa, siellä oli meidän paikkamme.

Vierailija ei asu yhteisöissä, vaan erityisissä vierastaloissa.

Aurovillessä löytyi rauha

Itse koin Aurovillen Shangri-Lana, kadotettuna paratiisina, jossa tunsin aina suurta rauhaa ja onnea. Sieltä palatessani olo oli levännyt, rauhallinen ja tasapainoinen. Ainakin jonkin aikaa, kunnes meidän maailmamme kaoottisuus painoi leimansa ja sekoitti mielen rauhattomuuteen.

Mikä tärkeintä, puolisoni löysi Aurovillessä aina etsimänsä tasapainon. Hän oli joutunut elämässään poliittisen väkivallan uhriksi ja oli kärsinyt siksi äärettömän paljon. Traumat näkyivät meidän tavallisessa arjessa kaiken aikaa. Siksi minäkin koen, että olen tullut kidutetuksi, olen joutunut maailmanpolitiikan myrskynsilmään, vaikkakin vain vierestä katsoen. 

Mutta Aurovillessä, siellä hän syntyi uudestaan. Hänestä tuli rauhallinen, ystävällinen, rakastava. Hän oli utelias, aktiivinen ja niin onnellinen.

Eikö meidänkin pitäisi yrittää rakentaa tänne pohjoisille rajoille Shangri-La, oma Aurovillemme?

Author

  • Toimittaja Jaana Kanninen. Kuva: Kari Holopainen.

    Kanninen on tehnyt pitkän uran Yleisradion uutistoimittajana, erityisesti ulkomaantoimittajana. Hänen keskeisiä aiheitaan ovat rauhan kysymykset, ihmisoikeudet, globaalit ympäristöongelmat ja Latinalainen Amerikka. Viime vuosina hän on kirjoittanut kirjoja.

Scroll to Top