Vuonna 1959 kokonainen maanosa pyhitettiin tieteelle ja rauhanomaisille pyrkimyksille, kun sovittiin Antarktiksen valtioidenvälisestä yhteiskäytöstä. Silti maailman eteläisin osa ei ole voimapolitiikan ulottumattomissa. Nyt ekologista ja poliittista tasapainoa uhkaa jälleen suurvaltojen sapelinkalistelu, kirjoittaa Maria Karuvuori eteläisestä Chilestä.
Teksti ja kuvat Maria Karuvuori
Kun myrsky nousee Drakensalmella Etelä-Amerikan eteläkärjen ja Etelämantereen välillä, tuulet voivat puhaltaa 25 metriä sekunnissa. Salmea pidetään yhtenä maailman vaarallisimmista merireiteistä.
Etelämantereella lämpötilat putoavat talvisin jopa alle 60 pakkasasteeseen. Huhtikuusta lokakuuhun maanosa on lunta ja jäätä ja pimeyttä, ja asukkaat, joita on ehkä tuhat, pysyttelevät enimmäkseen sisällä. Etelämantereella on mitattu mittaushistorian kylmin lämpötila vuonna 1983 – 89,2 celciusta pakkasta.
Täältä, maapallon äärimmäisimmistä olosuhteista, löytyy lähes toteutunut poliittis-tieteellinen utopia.
Vuonna 1959 12 maata allekirjoitti Antarktiksen sopimuksen, jonka myötä valkoinen maanosa pyhitettiin rauhanomaiselle käytölle ja tieteelle. Sopimus velvoittaa jakamaan tutkimustulokset avoimesti yleishyödylliseen käyttöön. Nykyisin siinä on 58 osapuolta, joista yksi on Suomi.
Maanosa, joka on suurempi kuin Eurooppa, ei kuulu yhdellekään valtiolle, vaikka esimerkiksi Britannialla ja Australialla on siellä aluevaatimuksia.
Äärimmäiset olosuhteet tarkoittavat sitä, että eri maiden tutkijoiden välinen yhteistyö on välttämättömyys. Niin on myös yhteistyö yhteiskuntaluokkien välillä. Varsinkaan talvella tutkimusasemilla ei ole turhia tehtäviä: kokin tai mekaanikon työ on selviytymisen kannalta yhtä tärkeää kuin tutkijan.
Koko Patagonian alue noin neljänneltäkymmenenneltä leveyspiiriltä etelään on kuin luonnontieteilijän paratiisi – laboratorio, jossa luonto on vielä koskematonta ja lajisto ainutlaatuista. Vaikuttaa siltä, että myös tasa-arvoinen tieteen etiikka on levinnyt Antarktikselta kohti pohjoista, Tulimaan saaristoon.
Tieteen verkosto laajenee
“Monet yllättyvät siitä, että Antarktiksellakin on hyönteisiä.”
Tutkija Dalay Vargas kaivaa kaapista esiin lasin alle säilöttyjä hyönteiskokoelmia. Niitä on kaikennnäköisiä ja kokoisia vaatimattomista jättiläisiin.
Olemme tutkimuskeskus CHICissä (Cape Horn International Center) Puerto Williamsissa, maailman eteläisimmässä kaupungissa Chilen puolella Tulimaata. Hyönteiskokoelmat ovat peräisin eri puolilta maailmaa, mutta CHICissä ollaan erikoistuneita antarktisen ja subantarktisen luonnon tutkimukseen. Hyönteiskokoelmat on peritty muilta instituutioilta.
“Tässä on näytteitä 80-luvulta asti, joten historiallisen vaihtelun tarkastelu on helppoa.”
Antarktikselta tunnetaan vain yksi endeeminen eli kotoperäinen hyönteislaji. Pienoiskoon elämä sen sijaan on kehittynyt valtavan monimuotoiseksi, erityisesti subantarktisella alueella. Viisi prosenttia maailman sammal- ja jäkälälajeista kasvaa eteläisessä Patagoniassa. Sademetsän ohella tämä on paikka, jossa voi edelleen tehdä löytöjä.
Kolme vuotta sitten löytyi läheiseltä saarelta uusi lintulaji.
“Ja se on hyvin harvinaista, sillä lintuja on jo tutkittu erittäin paljon”, sanoo Carlos Valeris, CHIC-keskuksessa työskentelevä ornitologi.
Valeris, Vargas ja laboratoriopäällikkö Vanessa Monge ovat esittelemässä minulle tutkimuskeskuksen tiloja. CHIC-keskus avattiin vuonna 2023 ja se on uusi lisäys Chilen Antarktiksen ja subantraktisen alueen tutkimuksen verkostoon. Samoissa tiloissa toimii Magallanesin yliopiston kampus ja Chilen tiedeministeriön alainen riippumaton tutkimusinstituutti.
CHIC-keskusta ohjaa ajatus biokulttuurisesta suojelusta, jossa luonto, paikallisyhteisö ja alkuperäiskansan maailmankatsomus kohtaavat. CHIC-keskus osallistaa paikallisia tutkimustyössä ja edistää vastuullista matkailua.
CHIC seisoo korkealla paikalla hiukan Puerto Williamsin pikkuruisesta keskustasta syrjässä. Sen tumma, suuria lasipintoja hyödyntävä arkkitehtuuri samaan aikaan erottuu maisemasta ja sopii muuhun rakennuskantaan.
Keskus on merkittävä paitsi kansainväliselle biodiversiteetin ja ilmastonmuutoksen tutkimukselle, myös paikallisille. Puerto Williams on vain noin 2000 tuhannen asukkaan yhteisö, jossa kalastus on merkittävä tulonlähde. Turismi on voimakkaassa kasvussa. CHIC-keskus palvelee molempia elinkeinoja. Kaupunki pyrkii myös asemoitumaan porttina Antarktikselle, sekä logistisesti että tieteellisesti.
“Täällä koulutetaan paljon tutkijoita, jotka tulevat maailman joka kolkasta. Pyrimme vahvistamaan sekä paikallisyhteisöä että kansainvälistä yhteistyötä. Jotkut tutkijoistamme työskentelevät sekä antarktisella että subantraktisella alueellla”, Valeris kertoo.
Maailman puhtaimmat vedet
Monge esittelee laboratoriota, jonka uudella laitteistolla voidaan tarkkailla meriveden ja makean veden tilaa. Hän vetää nestekromatografialaitteesta ulos näytepulloja sisältäviä tarjottimia.
“Laitamme tänne prosessoitua merivettä sisältäviä näytteitä, ja kone analysoi ne myrkyllisten levien varalta.”
Makea vesi on Tulimaassa tutkitusti maailman puhtainta, sillä alue on kaukana kaikesta – myös teollistuneen maailman saasteista. Rannikkoja sen sijaan vaivaa punaiseksi vuorovedeksi nimetty ilmiö, joka tarkoittaa myrkyllisten leväkukintojen runsastumista. Punainen vuorovesi voi olla haitallista niin kalojen ja muiden merenelävien kuin ihmistenkin terveydelle.
Aikaisemmin vesinäytteet piti lähettää Chilen puoleisen Patagonian pääkaupunkiin Punta Arenasiin analysoitavaksi. Oma laboratorio Puerto Williamsissa tuo paikallisille sekä tieteellistä että taloudellista itsenäisyyttä.
Puerto Williamsin yhteisö on maailman puhtaimman luonnon vartijana. Antarktisen ja subantarktisen luonnon suojelu on näyttänyt kansainvälisen yhteistyön voiman.
“Ajatellaan vaikka sopimusta valaiden metsästyksen kiellosta. Siihen ovat sitoutuneet lähes kaikki maat, ja valaskanta on toipumassa. Antarktiksen suojelu on ollut mahdollista Antarktiksen sopimuksen ansiosta. Nämä esimerkit osoittavat, että globaalilla tasolla voidaan toimia yhteisen hyvän puolesta”, Valeris sanoo ja kertoo nähneensä viime kesänä yli sata valasta kotinsa ikkunasta.
Utopian paradoksi
Oscar Wilde määritteli utopian paikaksi, jonne ihmiskunta on aina juuri saapumassa. Käsite oli vertauskuva edistyksellisille pyrkimyksille.
Monet utopiakirjailijat sijoittivat ihanneyhteiskuntansa tuntemattomalle saarelle tai muuten maantieteellisesti kaukaiseen paikkaan, jonka pääsevät näkemään vain ne, jotka purjehtivat rohkeasti kohti tuntematonta.
Ei varmasti ole sattumaa, että lähelle toteutunutta poliittista, tieteellistä ja ekologista paratiisia päästään maailman kaukaisimmassa kolkassa. Etelämantereella ympärivuotinen asuminen vaatii henkistä lujuutta ja yhteistyötä, sillä liikenneyhteydet ovat poikki koko pitkän talven ajan. Eteläisessä Tulimaassa asuminen on helpompaa, mutta etäisyys muuhun maailmaan on silti suuri. Puerto Williamsiin pääsee lautalla ja lentokoneella, mutta molemmat yhteydet ovat joskus äärimmäisiksi yltyvien tuulten armoilla.
Mitä toteutuneen utopian ylläpito vaatii? Entä jos maailmansotien jälkeinen hauras tasapaino murtuu?
Valtapolitiikka palaa etelään
Sopimuksista huolimatta Antarktis ei ole voimapolitiikan ja suurvaltakamppailun ulottumattomissa. Itse asiassa geopoliittinen kiinnostus maanosaa kohtaan on kasvanut. Kiina on lisännyt kalastusaluksia Antarktiksen vesillä, ja Venäjä on lähes suoraan ilmaissut olevansa kiinnostunut Etelämantereen luonnonvaroista, vaikka toistaiseksi kaivostoiminta ja öljyn ja kaasun poraus on kiellettyä. Myös USA on vahvistanut läsnäoloaan ja tutkimusasemiaan.
Utopian kohtalosta neuvotellaan uudestaan viimeistään vuonna 2048, jolloin sopimusosapuolet voivat määräenemmistöllä esittää muutoksia Antarktiksen sopimukseen.
Chilellekin Antarktis on strateginen painotus. Se on rakentanut Antarktiksen ja eteläisen Patagonian alueelle tieteellistä ja logistista verkostoa, joka palvelee kansainvälistä yhteisöä, ja johon kuuluu nyt myös CHIC. Punta Arenasissa sijaitsee perinteikäs Antarktiksen tutkimuskeskus INACH, joka on perustettu vuonna 1963 ja joka toimii ulkoministeriön alaisuudessa.
Parhaillaan Punta Arenasiin rakennetaan uutta kansainvälistä Antarktis-keskusta, joka vahvistaa entisestään Chilen asemaa porttina valkoiselle mantereelle. Tieteellinen tutkimus, valtamerten ja Antarktiksen suojelu kietoutuvat vahvasti Chilen ulkopolitiikkaan.
Chile on julistanut lisäävänsä myös armeijan läsnäoloa Antarktiksella, rauhanomaisen suojelun nimissä tosin. Kehitys alkoi jo edellisen presidentin Gabriel Boricin vieraillessa Etelämantereella.
Sää muokkaa maata ja meitä
Tänä kesänä antarktinen talvi on ollut lempeä, ja lämpötilat ovat kiivenneet jopa plus-asteiksi. Etelämantereella tällainen lämpö kesäkuussa on kuitenkin äärimmäinen sääilmiö. Myös Puerto Williamsissa on heinäkuussa 2026 poikkeuksellisen leutoa.
“Yli 20 vuotta Puerto Williamsissa asuneet paikalliset sanovat, että ennen lumipeite laskeutui toukokuussa ja kesti syyskuulle. Tätä ei enää tapahdu. Nyt on keskitalvi, eikä täällä ole lunta”, sanoo Valeris.
Ilmastonmuutos on lopulta suurin eteläistä utopiaa uhkaava tekijä. Siksi tutkimus keskittyy pitkälti ilmastoon ja jääpeitteen muutokseen. Tulimaa taas on laboratorio, jota käytetään eräänlaisena teollistumisen takarajana. Siellä koskematon luonto vastaa osin jopa esiteollista aikaa.
Jos äärimmäiset olosuhteet ja yhdessä selviytyminen ovat luoneet Etelämantereelle tieteellisen utopian, voiko ilmastonmuutos lopulta tehdä saman koko planeetan mittakaavassa? Ehkä, sanoo Valeris.
“Ilmastonmuutos vaikuttaa koko nykyiseen sivilisaatioomme. Ja nykyisin tiedämme, miten tärkeä Etelämanner on koko maapallon ilmastojärjestelmälle.”
