Nykymaailma ei ole Vappu ja Ilkka Taipaleelle se, jota he ovat rakentaneet jo 1960-luvulta. Mutta he muistuttavat, että huonoista ajoista on selvitty ennenkin, ja oikeat ratkaisut löytyvät yhteisvoimin. Globaali sosiaalipolitiikka tarjoaa uljaan vision, kirjoittaa Taipaleen pariskunta.
Utopia.
Maa, jota ei ole, maailma jota ei vielä ole.
Meidän utopiamme on globaali sosiaalipolitiikka, koko maailman kaikkiin ihmisiin ulottuva vastuun rakenne.
Ilkalla on ollut kauan iskulause: ”Maailmassa on kolme yhteiskuntamuotoa, sorto, sekasorto ja sosiaalipolitiikka. Sorrolla saa sekasorron kuriin, mutta sosiaalipolitiikalla hallitaan sekä sortoa että sekasortoa”.
1990-luvun loppuvuosina tutustuimme professori Bob Deaconiin. Vappu oli jäsenenä YK:n missiossa, joka arvioi silloisen Makedonian sosiaalista kehitystä vuonna 1997, ja ystävystyi samoin jäsenenä olleen Bobin kanssa. Bob oli kansainvälisesti tunnustettu tutkija. Hän tutki aktiivisesti maailman mullistuksia – olihan sosialismi vastikään romahtanut eikä vielä ollut selvästi näkyvissä, mitä seuraisi. Bobin teemat olivat Suomesta katsottuna huikean avaria. Hän pohti sosiaalisten oikeuksien edistämistä maailmanlaajuisesti ja köyhyyden, eriarvoisuuden ja ihmisoikeuksien yhteyksiä. Hänen mukaansa globalisaatio tulisi vaikuttamaan hyvinvointivaltioihin. Tärkeää olisi ennakoida tätä ja korostaa kansainvälisten järjestöjen roolia maailmassa, myös sosiaalipolitiikassa.
Bob Deaconin käytännöllisessä utopiassa globaali sosiaalipolitiikka ei ollut mitään kaikille tyrkytettävää pohjoismaista hyvinvointipolitiikkaa, vaan koko maailmalle sovitettava toimintamalli. Sen rankana olivat kolme isoa R-kirjainta: Rights, Redistribution ja Regulation. Oikeudet, siis kaikkien ihmisoikeudet, tulonjako, ja sääntely. Se kuulosti niin loogiselta. Bob oli saatava Suomeen. Tuollaisiin asioihin voitaisiin vaikuttaa kansainvälisten järjestöjen kautta, ja pienelläkin maalla olisi sananvaltaa.
Saimme Bobin hetkeksi Suomeen, silloiseen Stakesiin. Syntyi Globalism and Social Policy Programme (GASPP) -verkosto, joka toimi yhteistyössä sekä Sheffieldin yliopiston että monien suomalaisten yliopistojen ja tutkijoiden kanssa. Syntyi tieteellinen lehti Global Social Policy, joka ilmestyy edelleen. Meri Koivusalo, Eeva Ollila, Timo Voipio, Ronald Wiman ja monet muut tutkijat ja vaikuttajat ovat kehittäneet globaalin sosiaalipolitiikan ajattelua sekä tieteellisesti että ministeriöiden työryhmien toimissa ja myös käytännössä kansainvälisissä projekteissa.
Missä nyt mennään?
Tilanne vaikuttaa huolestuttavalta. Miten voi Bob Deaconin ensimmäinen R, eli Rights? Ihmisoikeuksista tingitään. Suomikin vähentää tukeaan kansainvälisille ihmisoikeustoimijoille. Megakokoiset jätit riistävät työvoimaa. Katsokaa Woltia, Boltia, Uberia ja muita. Miten voi olla mahdollista, että alustatalous pyörii ihmisten oikeuksia polkien, ilman sosiaaliturvaa meilläkin? Valistunut ystävämme ennakoi, että kyse on selvästä kehitysnäkymästä. Kaikki teknologiset murrokset ovat tapahtuneet vähintään kuusi kertaa nopeammin kuin on ennakoitu. Nyt ovat tulossa robottikuljetukset – tiedättehän ne söpöt pikkuiset kaupan agentit, jotka välillä puhisevat lumikinoksissa ja puhuttelevat auttajaa ystävällisesti. Ne vaikuttavat asenteisiimme. Kohta taksit ja ruokakuljetukset tapahtuvat automaattisesti, miksi siis kannattaisi kehitellä sosiaaliturvaa noille alistetuille kuskeille? He jäävät tarpeettomiksi, kuten oli suunniteltukin. Robotit eivät tarvitse sosiaaliturvaa.
Toinen R, Redistribution. Kehitys näyttää kulkevan juuri päinvastaiseen suuntaan. Suunnattomat rikkaudet kertyvät joillekin harvoille. Tuloerot kasvavat, ja köyhät köyhtyvät kaikkialla. Harvassa maassa katsellaan tulonjakoa tavalla, joka tekisi oikeutta kaikille. Entä kolmas R, Regulation. Kuka määrää tariffeista, kuka keksii tulleja sinne ja tänne tai peruuttaa niitä äkkiarvaamatta? Maailma todella näyttää arvaamattomalta.
Katse kohdistuu yhä enemmän kansainvälisiin järjestöihin. Rohkeimmin globaalia sosiaalipolitiikkaa ajaa tällä hetkellä ILO, Maailman työjärjestö. Se on perustanut vuonna 2023 hallituksille ja järjestöille globaalin yhteisön, Global Coalition for Social Justice. Nyt siinä on noin 400 jäsentä, joista 101 on eri maiden hallituksia. Suomenkin hallitus on mukana, kuten SAK ja STTK; Akava empii ja EK ei halua jäseneksi. Tämä koalitio on kuitenkin kansainvälinen rakenne, joka voi kehittyä vaikuttavaksi – ehkä jopa globaalin sosiaalipolitiikan kehittäjäksi.
Entä YK? Innostavin viime aikojen uutinen YK:sta on se, että kolmentoista vuoden valmistelun jälkeen vanhojen ihmisten oikeuksien sopimus on päässyt YK:n asialistalle, oikeasti työstettäväksi! Ihmisoikeuskysymyksissä tapahtuu siis edistystä. Ja EU – tämä yhteisömme pyrkii rakentamaan säääntelyä, joka kammitsoisi jopa monien megajättien surutonta riistoa ja häikäilemätöntä algoritmivaikuttamista.
Me olemme eläneet niin monien vuosikymmenten pyörteissä ja nähneet kehitystä eteenpäin ja taaksepäin. Tämä ei missään tapauksessa ole se maailma, jota uskoimme rakentavamme, kun aloitimme 1960-luvulla. Mutta huonoistakin ajoista on selvitty, päästy uusiin ratkaisuihin. Pienten kansojen ja ihmisten ääni on voinut tulla kuuluviin yhteisvoimin. Globaali sosiaalipolitiikka tarjoaa uljaan vision. Kuvitelmissamme, utopiassamme Suomi, Suomen hallitus, tutkijat ja kansalaisjärjestöt ryhtyvät ajamaan globaalin sosiaalipolitiikan ideaa yhteistuumin kaikkialla, YK:ssa ja sen eritysijärjestöissä, Euroopan neuvostossa ja Euroopan Unionissa, ETYJ:ssä, tutkijoiden yhteisöissä ja kansalaisjärjestöjen foorumeilla, kaikki, koska juuri nyt pyrimme YK:n turvaneuvoston jäseneksi.
Ilkan koulun, Helsingin V yhteiskoulun vihkijuhlan kantaatissa lauletaan Viljo Alasen sanoin: ”Tulta sydämiin, usko unelmiin ja suuria yrittäkää”.
Vappu ja Ilkka Taipale ovat rakentaneet parempaa yhteiskuntaa kansalaisaktiiveina, poliitikkoina ja kommentoijina jo 1960-luvulta. Molemmat ovat psykiatreja ja SDP:n poliitikkoja.
